Perustiistai

Njaa, semmonen tää on ollu. Mä mietin tuossa blogin otsikkoa, mutta tiistaista ei tullut mitään kivaa mieleen. Siinä viikonpäivä-lastenlaulussakin tiistai on jotenkin semmonen välipäivä: Tiistaina toi talitintti teetä teidän naapuriin. Talitintti! Teetä! Ja vielä naapuriin, ei ees meille!

Tänään tiistaina tein tiukasti töitä. Toisaalta täytyy tuumailla, teinkö todella. Tulos tasaista, tavallaan tavoittellistakin. Tiivistin toisen tutkijan tuotantoa tutkielmaani tuntitolkulla. Takkuilin, tarkistelin, tuijottelin, tietysti toteutinkin. Terävämpiäkin tulkintoja tuottaneena turhauduin. Tikkuista touhua! Toivottavasti tajuavat tekeleeni tason, tarkastavat tieteentekijät.

Taidan taipua tuopposelle. Tuskin tekee tiukkaa!

Monday blues

Ohhoh. Oon jumissa. Joten luen tuota aineistonivaskaa, ja mulla on kyllä tossa niinku kirjoitettuna noi asiat joita mun pitää sieltä kaivella. Mutta ei etene. Tai on mulla yks huomio. Ehkä se on hyvä asia...Mutta hyvä asia ainakin on se, etten mä luovuta. Luen vaan aineistoa.

Varpaita paleltaa, ehkä villasukat vois olla ratkaisu. Villasukat on muuten yksi parhaista keksinnöistä, mulla on ne aina mukana, myös etelässä. Onkohan meillä kaakaoo?

Ei pitäisi tietenkään sanoa olevansa jumissa, ettei siitä tule itseään toteuttava ennustus. Sanotaan, että olen hitaan analyysin vaiheessa. Huomenna tapaan graduproffaa, yritän saada sille jonkun alustavan analyysipätkän tuliaisiksi.

Mun tekis mieli pariisiin, tai new yorkiin, niinkun monesti sadepäivinä.

Punainen lanka!

Huh, kylläpäs ulkona on kylmä! Kävin just koiran kanssa minilenkillä varvastossuissa ja meinasin palehtua. Onks kesä muka ohi? Mä en ala! Ja vikat lämpimät päivät menny gradun kanssa! Mä oisin niin halunnu semmosen illan jolloin ollaan terassilla ja kaikki tutut ja tuntemattomat pyörii siinä ja on vielä aurinkoista ja lämmintä ja ollaan siitä kaikesta onnellisesti juovuksissa. Minne katositte, oi nuoruuteni onnelliset päivät?

Mutta ehkä se ollu sen arvoista. Musta nimittäin tuntuu, että mä oon edistynyt! Tossa on kaikenlaisia langanpätkiä ja höytyviä roikkunu tossa mun näkökentän rajoilla, ja nyt tuntuu että sain kiinni yhdestä punaisesta.

Eilen aloin luokittelemaan aineistoa viestityyppien mukaan. Luokiteltavia viestiketjun aloituksia oli yhteensä 154. Sain suurinpiirtein ne survottua about kymmeneen viestiluokkaan, kun alkoi näyttää siltä, että se on ehkä kuitenkin epärelevanttia. En ollut varma oliko se vaan väsymystä, joten menin nukkumaan.

Aamulla heräsin (yllättävää!), lueskelin lehteä, suivaannuin digitv-vs-iptv-kirjoittelusta (musta se on vaan niin a)tylsä aihe ja b)turhaa lietsontaa ihmisille, joiden on muutenkin vaikea tehdä laitehankinta- tai muita päätöksiä) ja kattelin matkailumainoksia. Luokittelin ne mielessäni. Miten ja minne hesarin lukijat matkustavat? Kylpylään Viroon, kaupunkipakettimatkalle eurooppaan, pikaistuksissa turkkiin, pitkän suunnittelun jälkeen thaimaahan. Ja ruskaretkelle Lappiin. Tai "laivalle". Mä en tajua laivalle menoa, muuta kun camp-tekona. No, lasten kanssahan se on varmaan helppo vaihtoehto, ja olihan mustakin mukulana ihan huippua päästä ruotsinlaivalle. Opiskelijaristeilyt on pahinta mitä tiedän. Voi niitä uusia opiskelijaparkoja, jotka joutuu siihen goomikulttuuriin. Mä olin kerran goomilla ja olin ihan bored.

Mutta se eteneminen, ja punainen lanka. Siis, aineiston karkea luokitellu, sisällönerittely tai mikä nyt onkin niin siis sekä antoi mulle hyvän kuvan aineistosta (luin vaan aloitusviestit) sekä jäsenti sitä mun päässä niin, että olennainen kirkastui. Mä aattelin lähteä tekemään jonkinlaista keskustelu/diskurssianalyyttistä tynkäanalyysiä, mutta vain pienelle osalle aineistoa, jonka valitsen teeman perusteella. Miksei muuten gradua voi kirjottaa puhekielellä? No, siis. Tutkailen aloitusketjujen kysymystyyppejä sekä aloitusviestien että vastausten vuoronvaihtoja sekä retorisia repertuaareja, ja niiden kautta muodotuvia identiteetteja. Tai rooleja? Mä en tiedä, voiko rooleista ja identiteeteista puhua samassa syssyssä.

Mut en kai mä nyt voi olla pääsemättä läpi, jos teen jonku tällasen. Arvosanan perässähän mä en oo, mutta haluan tehdä semmosen työn, josta tajuan ite mitä ja miks. Nyt kaivelen vähän tota diskurssianalyysiä, teoriaa siihen.

Perslihaksia ja limunaatia

Tänään apunani urakassa. Toi limu on muuten vähän vaikea juttu, siis että mitä sanaa siitä käyttää. Virvoitusjuomikshan niitä ei kukaan sano. Limonaatia/limunaatia käyttää vaan mummo Ankka. Limu ja limukka on vähän lapsenomaisia sanoja. Limppari ja limppa assosioituu välittömästi pimppaan, ainakin mun päässä. Samoin limpsa -pimpsa. Jotkut varmaan just sitä välttääkseen sanoo sievistelevästi limsa. Tai vähän lennokkaammin limska. Englanniks se on helppoo, kun tilaa vaan soft drinkin. No, ehkä siks onkin paree tilata kaljaa tai siideriä.

Tilasin eilen aika monta siideriä ja nyt kivistää päätä. Otin vapaaillan, koska eilinen päivä meni ihan hyvässä vauhdissa, konkretisoin aiemman ajatukseni systemaattisemmasta aineistonkeruutavasta ja poimin, printtasin ja tallensin verkkokeskusteluketjuja koneelle. Tekemälläni aineiston aikarajauksella tuli kyllä ihan v***n iso aineisto, mutta mä ajattelin joka tapauksessa tehdä nyt tällä isolle möhkölle karkean sisällönerittelyn ja poimia sieltä sitten tarkempaan diskurssianalyysiin osan. Mulla on aika hyvin jo alustavia havaintoja tehty, kun oon selannu keskusteluita aineistorajausta miettiessäni eli sikäli en lähde nyt ihan tyhjältä pöydältä.

Nukuttaa vaan hitosti. Krapulat on nykyisin semmosia, voisin nukkua koko päivän. Onneks ukko kiikutti mulle just capuccinon, jos pääsis vauhtiin. Tai edes käyntiin.

Perslihaksia ja kahvia

Se on tämän päivän reseptini. Eilinen meni jokseenkin, en nyt sanois että harakoille, mutta kuitenkin ilmavasti. Gradupalautteen jälkeen leijuin pilvissä jonkun aikaa. Sitten rupes mietityttämään, oliko palaute kuitenkin enemmän sekoittavaa kuin rakentavaa. Siis, että ehkä kuitenkin ollaan tutkimuskysymysten kanssa vähän eri linjoilla.

Loppupäivän lueskelin yhtä toista gradua ja postissa saamaani Marjo Laukkasen tuorehkoa väitöskirjaa Sähköinen seksuaalisuus - tutkimus tyttöydestä nettikeskusteluissa. Ja se väikkäri kädessä nukahdin lopulta sohvalle. Se on ihana tapa viettää loppuiltaa, ottaa hyvä kirja ja vähän natusia ja nukahtaa sohvalle. Jokin aika sitten oli hesarin Naisen kanssa -sarjakuvassa tästä teemasta, naisten tykästymisestä nukahtaa sellaisiin paikkoihin, joissa on seuraa. Muhun ainakin pätee tuo yleistys.

No niin, kahvikuppi on tuossa, perslihakset alla, alan hommiin. Tavoitteena kirjoittaa joitakin ajatuksia valmiiksi tekstiksi tuosta Laukkasen väikkäristä koskien tutkimusetiikkaa ja sitten printata aineisto.

Osu ja uppos!

Jee, I'm the queen of the gradu-world! Sain meiliä gradunohjaaja-proffalta ja se rohkaisevaa. Kuulemma hyvä aineiston rajaus, sopiva analyysimenetelmä, melkein sopivasti aiempaa tutkimusta, mutta vähän vielä lisää sitä, ja sitten eikun kaasu pohjaan ja analyysimylly pyörimään. Tuli hirveän hyvä mieli! Luetutin viestin vielä miehelläni, että kätkeytyykö tähän nyt joku karmea tuomio jota mä en näe, mutta ei kuulemma. Ompas hyvä mieli.

Pullerointia

Eilen lueskelin lähdematskua aiheesta internet-aineistojen laadullinen tutkimus ja tutkimuksen eettiset kysymykset. Ja niitähän riittää, samoin kuin näkökulmia niihin. Ehkä mä en kuitenkaan uppoa sen syvemmälle siihen suohon, kunhan nyt refereoin pääpointit ja otan niihin kantaa oman aineiston näkökulmasta. Tää oikeestaan alkoi siitä, kun edellisenä yönä sen itkupotkuraivari-illan jälkeen käsittelin unissani aineistoa ja aamulla herätessäni tajusin, että siinäkin on jotain epäselvää, siis aineiston poiminnassa. Sopiva kirja käteen siis, onneks sattu löytymään yks lainattu teos jonka olin jo unohtanut.

Netistä ei löytynyt uutta online-aineistojen tutkimuksen eettistä ohjeistoa,mistä olin hyvin närkästynyt. Löytämäni artikkelit olivat vuodelta 2002, varmasti jotain uudempaa on mutta ei sattunut mun haaviin. Toisaalta, eettiset kysymykset ovat pitkällisiä pohdintoja, ja aina voi pelata varman päälle ja noudattaa tai rikkoa tietoiseti jotain vanhempaa tiukempaa ohjeistusta.

Illalla olin sopinut meneväni Karita Mattilan jazz-keikalle ja harmitti, kun työrupeama jäi pahasti kesken. Mutta ei harmittanut kauaa. Ihana konsertti! Nautiskelin musiikista, välillä lavastus vähän häiritsi joten suljin silmät. Oli meinaan pehmeät penkitkin. Rentouduin niin totaalisesti, että aloin haaveilemaan samanlaisesta tukasta kuin diiva Karitalla. Siis että unohdin sen, ettei mulle sovi littanat vaaleat tukat. Melko rentoa jos unohtaa omat rajoituksensa.

Rentoutumisen jälkeen juttelin niitä näitä viinilasin ääressä ystäväni lääketieteen proffan kanssa ja puhe kääntyi tietysti mun graduun. Olipa paikka, kertoa tästä aiheesta lääketieteellisen asiantuntijuuden ja tiedon konkarille. Siis mikä se sun otsikko nyt on? No, siis, ootas kun mä muotoilen…siis ööö…muuttuvan asiantuntijuuden ja suljetun lääketieteellisen tiedon demokratisoituminen erään terveysaiheisen online-yhteisön keskustelupalstalla. Mutta: on kuulemma tosi tärkeä ja hyvä aihe, ja ajankohtainen, eikä kotimaista jos ei juuri ulkomaistakaan tutkimusta juuri lainkaan. Tietysti katsomme aihetta vähän eri suunnalta, hän mahdollisena uhkana ja puoskaroinnin lisääntymisenä, minä potilasyhteisön kulttuuurista kiinnostuneena. Mutta sainpahan vähän lisää itseluottamusta ja uuden kohdan lukuun Relevanssi: Myös suljetun lääketieteen kannalta kiinnostaavaa, SANOI LÄÄKÄRI.

Tänään kirjotan etiikkakappaleen valmiiksi ja sitten sukellan aineistoon, näine uusine rajauksine mitä eilen kehitin eli joudun hieman muuttamaan aineistoa, jotta sen poiminta olisi systemaattisempaa. Eli suomeksi laittamaan roskiin pari nippua a4.sia ja printaamaan netistä uudet. Kuulostaa kohtulliselta. Nyt hommiin!

Ai niin, tuosta postauksen otsikosta. Aamun hesarissa oli juttua vastajulkaistusta kirjasta Luokkakokous, en ny muista kirjailijaa, kalju se oli. Lainasivat kirjan päähenkilön kommenttia: Mikään ei ole säälittävämpää kuin kolmekymppinen pullero, joka yrittää näyttää kaksikymmentäkaksivuotiaalta. Tunsin piston syömmessäin, ja kiristävän tunteen hennes-hupparissani. Mutta kokemuksesta voin kertoo, ettei mikään oo säälittävämpää kuin kaksikymmentäkaksivuotias pullero, joka yrittää näyttää kolmekymppiseltä. Oon nimittäin kokeillu. Oi niitä jakkupukuja, huiveja ja salkkuja! Kukaan aito kolmikymppinen näytä siltä. Ja sitä paitsi, pullero on mukava sana. Hö, eksyin gradusta. Palajan omia jälkiäni takaisin sorvin ääreen.

(Onks tää huppari liian kiree? Does my bum look big in this?)

Puolustelua

Ystävälle laitoin linkin tähän, ja se tuumas että aloit sitten bloggaamaan. Musta tää on hyvä tapa kirjoittaa tää prosessi muistiin. Onhan mulla perinteinen päiväkirjakin, mutta koska se käsittelee elämää yleensä, mä alan sen äärellä helposti pohtimaan kaikkea muuta kuin ikävintä, gradua. Tässä tavallaan kirjoittaa tietysti yleisölle, vaikkei tätä kukaan lukisikaan, mutta kyllä mä päiväkirjasssakin avaan kaikkia ihmissuhdekoukeroita ikään kuin ulkopuoliselle. Johtunee siitä, että ilman sitä otetta jälkeenpäin lukiessa ei yhtään muista, mikähän toikin elämää suurempi juttu oli. Mutta jotta muistan, mikä tämä elämää suurempi juttu on, kirjoitan tätä.

Nyt oon lähössä kurssikirjalukusalin kautta töihin. Toivottavasti siellä saa kopioida. Piti ihan eilen netistä tarkistaa, missä moinen tila nykyään sijaitsee. Siis kurssikirjalukusali!

Terveisiä kaivon kannelta

Yöllä ei netti toiminu, joten nyt vasta yölliset fiilikset...

Meinasin vielä about 2 tuntia sitten heittää kirveen kaivoon. Tai tunsin iskeväni kirveen kiveen. Mutta mikä heitetään kaivoon, siinä sananlaskussa? Lapio? Lusikka ainakin heitetään nurkkaan. Olen varma, että sellainen sananlasku on jossa heitetään jotain kaivoon. Siis samoin kun Tommy Tabermanin runossa ”heitimme ymmärryksen kuin tyhjän pullon kiveen.” Kankkulan kaivo, sehän se oli. Olin siis sitä mieltä, että kaikki efortti on valmista heitettäväksi kankkulan kaivoon.

Tulin töistä kotio mukanani kassillinen sälää, lähteitä ja muistiinpanoja ja aineistoa ja pää täynnä vielä sälempää sälää. Kotona sitten kiukuttelin, levittelin papereitani korostetun kömpelösti itku kurkussa ja huusin koiralle. Märisin toisten graduista, joiden lukeminen pistää mut vaan enemmän sekaisin. Mies tuumas, että mee nukkumaan. Mä tiuskin, etten ehdi nukkumaan, koska en ole kirjoittanut tänään mitään, eli olen umpikujassa. Sitten katottiin yhdessä vähän tätä problematiikkaa, että mitkä mun tutkimuskysymykset oikein on ja lisäksi väittelyä siitä, pitääkö mun sitoutua etukäteen tiukasti johonkin analyysitraditioon. Kuulin myös sosiologi Tommi Hoikkalasta, joka käytti väikkärissään ”lähilukua”. Mua kiinnosti oikeesti vaan se, että onko Hoikkala nimensä veroinen. Siis hoikka. On kuulemma.

Mutta kun mä oon laatikkopää. Rakastan kehikoita. Alfanaaras –testin (alphamalesyndrome.com) tuloksissa luki, että “As someone who scores relatively highly on Executor strengths, you like structure--“ Nii-in. Mua inhottaa kaikki, mitä ei voi lokeroida, ja mielellään etukäteen. No, sitten kun lueskeltiin yhdessä aineistoa ehkä hieman kireähkön tunnelman vallitessa, ja vähän juteltiin siitä, mä ajattelin relata. Että siis, mulla on edelleen ja kuitenkin kaksi käsitettä/teemaa, joiden valossa tarkastelen aineistoani. Asiantuntijuus ja tiedon demokratisoituminen.

Mies tuli suihkusta ja antoi ohjeen laatikkopäälle (mä kirjotin tän sanelusta): ”Jos sä nyt haluat selkeen toimintaohjeen: On aivan sama, aiotko kutsua sitä lähiluvuks vai sisällönanalyysiks vai aiotko eritellä diskursseja tai retoriikkaa, yks lysti. Olennaista on, että sulla on valikoitu aineisto, jossa on puhetta niistä asioista joista sä oot kiinnostunut, ja käyt sen läpi vaiheittain. Ekaksi luet aineiston läpi ja merkkaat ne kohdat joissa puhutaan niistä asioista. Käytännössä sun aineisto on sen jälkeen enää ne kohdat, joissa puhutaan niistä. Sen jälkeen arvioit, onko se sopivan kokoinen aineisto.”

Eli noin mä teen. Loppuun pitää sanoa aina jotain et ”nyt mä…” niin Nyt mä meen nukkumaan, ja merkkaan tän tai oikeestaan eilisen päivän pakolliseks itkuraivaripäiväks tässä prosessissa.

Pöllämystyneisyyttä

Eilen kirjoitin tuon edellisen tekstin, tänään on päivä uus. Tein kyllä ansiokasta aineistonpyörittelyä eli printtailin tekstiliuskoja ja laitoin ne varta vasten hankkimaani kansioon. Otin lasin punkkua ja lueskelin liuskoja. Ei tullut juuri yhtään ajatusta päähän. Otin toisen lasin viiniä ja kuulostelin: ei mitään rakentavaa. Teksti ei puhu mulle! Menin nukkumaan koiran ja miehen kainaloon.

Yöllä heräsin siihen tunteeseen, että kaikki ei ole kunnossa. Teksti ei avaudu mulle, koska mulla ei ole sopivia silmälaseja! Oon kyllä pyöritellyt ja kirjoitellut joitakin huomioita analyysitavan valinnasta, mutten ole sitoutunut siihen. Vähän jotain diskurssianalyysistä, viittaus keskusteluanalyysin perinteeseen, retoriikasta oikeastaan vaan nimi ja vähän muuta suttua. Tää on sama juttu kun mulla aina; kun joku asia on inhottavasti auki, sitä ei halua ajatella eikä myöntää vaan touhuaa jotain muuta äänekkäästi. Enhän mä OLE valinnut analyysimenetelmää.

Kun tehdään eronteko realistisen ja kielellisen lähestymistavan välillä, mua alkaa heti hirvittää. Tulee blokki päähän. Nyt mä hyväksyn sen, että en ole vielä valinnut analyysimenetelmää, ja alan pohtia sitä tarkemmin.

Tee gradu, piste.

Mulla on edessä haastava ja stressaava tehtävä: Kirjoittaa kolmessa viikossa gradu. Esimies töissä ilmoitti, että gradun on oltava valmiin näköinen kolmen viikon päästä, tai työsopimusta ei uusita syyskuun lopun jälkeen. No, oonhan mä yrittänyt ja epäonnistunut jo monen vuoden ajan, lupaillut vaan että kyllä se siitä tässä sivussa. Mutta eipä se oo itekseen syntynyt.

Uutisen kuultuani ekaksi mietin, että lähden kotiin itkemään. Sitten ajattelin, että odottelen ja tunnustelen vähän tilojani, ennen kuin syöksyn hirvittävään murheen alhoon. Joten menin työkaverin huoneeseen itkemään. Ihana kollega ja ystävä sanoi, että nyt ei ole itkun paikka, tartut työhön ja onnistut siinä. Niinkuin ojaa kaivaisit, lapio käteen ja hommiin. Kyllä sä pystyt!

No, mä päätin pystyä. Viime viikolla paiskin kaikki vapaa-ajat, töissäkin pystyn lukemaan lähdekirjallisuutta. Kirjoitin eiliseen iltaan-yöhön mennessä rungon koko paskasta ja suurinpiirtein valmiiksi teoriaosuudet. Nyt pitäisi tarttua aineistoon, joka onneksi on valmiina. Muuta valmista mulla ei ollutkaan, nyt on jo 25 sivua tekstiä! Eli luvut:

2 Tutkimusongelma (Viitekehys, tarkemmat tutkimuskysymykset, relevanssi),
3 Tutkimuskohteen kuvaus ja
4 Teoreettinen tausta ja aiempi tutkimus.
Siis ei tietenkään puhtaaksi kirjoitettuina, mutta sisällöt. Laitoin tänään aamulla menemään ekat kommentoivat versiot proffalle, epäviralliselle ohjaajalleni ja myös pomolle, näytiksi, että tulosta syntyy.

Nyt on ihan tosi kurja olo, valvoin viime yönä kolmeen asti ja aamulla kuitenkin ylös ja duuniin. Mutta lohdutan itseäni; tää on vain hetkellistä, tää on vain lähinnä fyysistä väsymystä ja sen johdosta ohimenevää motivaatiopuutetta. Mä oon sairastellut pahastikin ja selvinnyt kaikenlaisesta moskasta, tää on pientä (mutta kuluttavaa) sen rinnalla. Kaipaisin nyt eniten jotain palautetta ja kannustusta. Miksei työpaikkojen välipala-automaateissa myydä ilahduttavia nameja, kuten suklaapupuja? Nyt mä kirjoitan aineiston kuvauksen ja alan lukemaan sitä.