Tuntuu, että aika kulkee nyt hitaammin kuin tavallisesti, tai että vuorokausissa ja viikoissa on enemmän tunteja ja päiviä, tai ainakin enemmän hetkiä. En ole nimittäin tehnyt gradua kolmeen päivään, ja tuntuu ikuisuudelta. Muistankohan edes aihetta? Kauhean huono omatunto.
Toisaalta aika juoksee. Mieli alkaa hiipiä haikeaksi. Tämä loppuu kohta. By-hyy...Lapseni Gradu lähtee maailmalle, vaikka ei ole täydellinen. Eihän sitä voi loputtomiin jälkikasvustaan huolehtia. Toivottavasti sitä ei kovasti riepotella. Ja olisihan se hienoa jos se päätyisi vaikka jonkun lehden sivuille, kunhan nyt ei minkään roskalehden.
No joo. Mulla on printattuna pari hyvää löytöä, ja kirjoitan niistä jotain tänä iltana, paikkailen aukkokohtia. Sehän on vaan v***u gradu, joku roti nyt tähän maalailuun.
torstai 20. syyskuuta 2007
lauantai 15. syyskuuta 2007
Hyviä oivalluksia, kaunista kieltä
Huomasin just tuossa, että syyskuun blogimerkintöjen otsikoiden nimissä vaihtelivat erilaiset kielteiset sanat: huono, karmiva, pelko, turha. Ja kielellä rakennetaan todellisuutta. Sitähän itsekin tutkin! Rakennan siis kauniimman skenaarion ja todellisuuden tämänkertaisella otsikollani. Olkoon se myös tavoitteeni, nyt kun ensimmäinen tavoite eli hyväksyttäväksi kelpaava tutkielmantekele-etappi on ohitettu.
Lauantai-iltaa olen viettänyt kahden viehättävän miehen, Erving Goffmanin ja Carlos Gardelin, seurassa. "Erkka" puhuu tosi fiksuja ja kiinnostavia tuossa Frame Analysis -teoksessaan, "Kartsa" taas laulaa niin että sisuskalut väräjää. Katsoimme eilen Espinazo del diablo (Devil's Backbone) -elokuvan, ja siinä kuunneltiin Carlosta. Onneksi Kartsan levy löytyi meidänkin hyllystä. No, ei nyt pelkkää snobbailua, kyllä mä lopulta hakeuduin kohti olkkarin sohvaa ja Buffyn kolmos-siisonia eli maailman itkettävintä rakkaustarinaa, Buffyn ja Angelin onnetonta lovestorya. Ja join pullon keskiketterää.
Mietin tuossa samalla, että mä kehystänkin mun työn keskusteluanalyysin vuoroparien käsitteillä, ja katselen niiden avulla, millaisia kehyksiä keskusteluun rakentuu. Sitä mä oon aiemminkin aatellu, mutta vaan ohimennen. Sillä mä saan sen teoreettisen viitekehyksen sekä goffmanin kehysteorian mukaan soppaan. Kun mä oon siis tähän asti vaan kaivellut, millaisia retorisia repertuaareja vastauksissa rakentuu. Ja vaihdan sen nimeämäni raportointirepertuaarin nimemästäni lääketieteellisestä diskurssista nimeämääni aktiivisen potilaan diskursseihin. Ja ehkä korvaan ton "diskurssin" kehyksen käsitteellä, ehkä, ehkä...ois jo huominen, mä en viiti näin myöhään enää aloittaa uutta ajatusta, menee unet.
Ja jos puhutaan vielä hyvistä ja kauniista asioista, niin mä tilasin josefssonilta nätin lilan neulemekon ja näpsäkät mustat lyhyet housut ja söötin raidallisen villatakin, joten vois jo pikkuhiljaa siivota nämä kesäiset releet vaatekaapin ylähyllylle. Niin ja henkselit! Aatella. Mulla on ollu henkselit viimeks seiskalla. Tää on toisaalta aika hullua olla jo sen ikänen, että "uudet" muodit on jo mulle omakohtaisia kertaustyylejä.
Lauantai-iltaa olen viettänyt kahden viehättävän miehen, Erving Goffmanin ja Carlos Gardelin, seurassa. "Erkka" puhuu tosi fiksuja ja kiinnostavia tuossa Frame Analysis -teoksessaan, "Kartsa" taas laulaa niin että sisuskalut väräjää. Katsoimme eilen Espinazo del diablo (Devil's Backbone) -elokuvan, ja siinä kuunneltiin Carlosta. Onneksi Kartsan levy löytyi meidänkin hyllystä. No, ei nyt pelkkää snobbailua, kyllä mä lopulta hakeuduin kohti olkkarin sohvaa ja Buffyn kolmos-siisonia eli maailman itkettävintä rakkaustarinaa, Buffyn ja Angelin onnetonta lovestorya. Ja join pullon keskiketterää.
Mietin tuossa samalla, että mä kehystänkin mun työn keskusteluanalyysin vuoroparien käsitteillä, ja katselen niiden avulla, millaisia kehyksiä keskusteluun rakentuu. Sitä mä oon aiemminkin aatellu, mutta vaan ohimennen. Sillä mä saan sen teoreettisen viitekehyksen sekä goffmanin kehysteorian mukaan soppaan. Kun mä oon siis tähän asti vaan kaivellut, millaisia retorisia repertuaareja vastauksissa rakentuu. Ja vaihdan sen nimeämäni raportointirepertuaarin nimemästäni lääketieteellisestä diskurssista nimeämääni aktiivisen potilaan diskursseihin. Ja ehkä korvaan ton "diskurssin" kehyksen käsitteellä, ehkä, ehkä...ois jo huominen, mä en viiti näin myöhään enää aloittaa uutta ajatusta, menee unet.
Ja jos puhutaan vielä hyvistä ja kauniista asioista, niin mä tilasin josefssonilta nätin lilan neulemekon ja näpsäkät mustat lyhyet housut ja söötin raidallisen villatakin, joten vois jo pikkuhiljaa siivota nämä kesäiset releet vaatekaapin ylähyllylle. Niin ja henkselit! Aatella. Mulla on ollu henkselit viimeks seiskalla. Tää on toisaalta aika hullua olla jo sen ikänen, että "uudet" muodit on jo mulle omakohtaisia kertaustyylejä.
perjantai 14. syyskuuta 2007
Back from Hell, Part Two
Hohhoijaa. Väsyttää. Kävin lääkärillä eilen ja sen mielestä mulla on akuutti stressireaktio liian tiivistahtisen gradutehtailun vuoksi. Eli siis kansankielellä hermoromahdus...No jaa, toi lääketieteellinen nimi kuulostaa kivemmalta. Olo on kuitenkin jo melko hyvä, ja oon saanut nukuttua, sekä kirjoittanut gradua ja tavannut graduproffan. Olen siis sairaslomalla.
Oli melko fenikslintumainen olo kun kipsuttelin saapikkaissani proffan työhuoneesta tapaamisen jälkeen. Sain tosi hyvää palautetta, siis sekä myönteistä palautetta tehdystä työstä että pari konkreettista ohjetta siitä, mitä työstä vielä puuttuu. Ja kaiken lisäksi, ne puuttuvat asiat olivat sellaisia, mitä mä olin jo päässäni pyöritellyt. Olen nimittäin haaveillut Goffmanin kehysanalyysin ottamisesta mukaan työkalupakkiini, mutta se ei ole kovin suosittua kai nykyään, joten en ole uskaltanut. Proffa kuitenkin ensitöikseen tarjosi Goffmanin kehyksen käsitettä puuttuvaksi palaseksi analyysiäni "kehystämään". Heh hee, sosiologivitsi:D Lisäksi mun pitäisi vähän syventää aiemman tutkimuksen osiota yhden alaluvun osalta. Ja etsiä joku teoreettinen viitekehys, joka ei ole metodologinen. Toi vika on vähän vaikeampi nakki. Mun tarvii varmaan allokoida kaksi päivää sen miettimiseen, koska en edes tiedä, mitä etsin.
Mutta jos kaikki sujuu hyvin, ja mä vähän kevennän kaasujalkaa etten hermoromahtele uudestaan, työn pitäisi olla valmis palautettavaksi syyskuun aikana. Kun mulla on melkein kaikki palikat jo koossa, pitää vaan vääntää ne kymmeneksi-viideksitoista aaneloseksi.
Tossa mietiskelin iltapäivällä sitä, että vaikka nyt pahin prässi on poissa, koska sain uuden työsopimuksen, mun ei kannata kannata lopettaa kiirehtimistä. Kun en kuitenkaan osaa täysin rentoutua ennen kuin työ on valmis, on parasta että teen sen valmiiksi asappina.
Oli melko fenikslintumainen olo kun kipsuttelin saapikkaissani proffan työhuoneesta tapaamisen jälkeen. Sain tosi hyvää palautetta, siis sekä myönteistä palautetta tehdystä työstä että pari konkreettista ohjetta siitä, mitä työstä vielä puuttuu. Ja kaiken lisäksi, ne puuttuvat asiat olivat sellaisia, mitä mä olin jo päässäni pyöritellyt. Olen nimittäin haaveillut Goffmanin kehysanalyysin ottamisesta mukaan työkalupakkiini, mutta se ei ole kovin suosittua kai nykyään, joten en ole uskaltanut. Proffa kuitenkin ensitöikseen tarjosi Goffmanin kehyksen käsitettä puuttuvaksi palaseksi analyysiäni "kehystämään". Heh hee, sosiologivitsi:D Lisäksi mun pitäisi vähän syventää aiemman tutkimuksen osiota yhden alaluvun osalta. Ja etsiä joku teoreettinen viitekehys, joka ei ole metodologinen. Toi vika on vähän vaikeampi nakki. Mun tarvii varmaan allokoida kaksi päivää sen miettimiseen, koska en edes tiedä, mitä etsin.
Mutta jos kaikki sujuu hyvin, ja mä vähän kevennän kaasujalkaa etten hermoromahtele uudestaan, työn pitäisi olla valmis palautettavaksi syyskuun aikana. Kun mulla on melkein kaikki palikat jo koossa, pitää vaan vääntää ne kymmeneksi-viideksitoista aaneloseksi.
Tossa mietiskelin iltapäivällä sitä, että vaikka nyt pahin prässi on poissa, koska sain uuden työsopimuksen, mun ei kannata kannata lopettaa kiirehtimistä. Kun en kuitenkaan osaa täysin rentoutua ennen kuin työ on valmis, on parasta että teen sen valmiiksi asappina.
tiistai 11. syyskuuta 2007
Back from Hell, Part One
Tiistai-ilta. Oon sitte katellu melkosen läjän Buffy vampyyrintappajaa, kakkossiisoni on jo paremmalla puolella. Ja samoja hirviökuvastoja sitten tietty unissakin, mutta ei se kyllä selitä tätä kaikkea tapahtunutta.
Mites tän havainnon tiivistäisi? Mietin jotenkin näin, että gradunvääntö, tiukka deadline, sen saavuttaminen, itsensä ylittäminen, ylittämisen huomiottajättäminen, omien rajojen huomiottajättäminen (by me), viinanjuonti, äidin kanssa perhetragediamme kaluaminen, anteeksiantaminen, viinanjuonti, buffykavalkaadi ja töihinpaluu ei ole toimiva yhtälö. Nyt tiistai-iltana alkaa taas henki kulkemaan, sunnuntaina vielä luulin kuolevani, tai ainakin pelkäsin. Luulin, että ahistushäiriöni (anxiety disorder) pysyy lääkkeillä kurissa, mutten ollut vissiin sitten kokeillut tällaisia ääriolosuhteita. Tulipahan taas rajat testattua. Sinänsä huvittavaa, kun mä ajattelinkin, että taas tässä hommassa etsin omia rajojani. Että otan sen neljännen elementin haltuun. Ilma (laskuvarjohyppy), vesi (sukellus), maa (erämaavaellus) ja nyt tuli (oma kiirastuleni gradu). Mutta kyllähän mä oon sen ottanut haltuuni. Mitä nyt vähän paikat kärähti.
Toisaalta, mä kyllä toimin ihan kohtuullisesti vaikeassa tilanteessa. Kun alkoi seinät kaatua päälle, tunnistin mistä on kyse, ja yritin levätä, luovuin vastuista, taputin itseäni olkapäälle ja sanoin että hyvä tyttö. Kun äiti yritti repostella taas vanhoja tunkioita, sanoin että annetaan jo olla, nyt suuntaudun tulevaan. Ja sitten kun alkoi todellinen mörköooppera, nappasin valot päälle, koiran kainaloon ja odotin päivän valkenemista. Aamulla avasin netin ja etsin hakusanalla "anxiety disorder workbook" ahistuksen hallintatehtäviä, kävin hierojalla, kuuntelin rentoutuslevyä ja aloin purkamaan mörri-möykkyä osiin ja valitsemaan vaihtoehtoisia reagointitapoja.
Tänään olen lähinnä lepäillyt, pötkötellyt, loikoillut ja lekotellut, ja katsonut Buffya paremmalla mielellä:) Huomenna ajattelin tunnustella tuntojani, ja mikäli vointi on hyvä, jatkaa graduni viimeistelyä siitä mihin perjantaina jäin. Törmäsin tuossa konetta selatessani pariin artikkeliin, joista voin ottaa viitteitä johtopäätöksiini. Ja lisäksi tuli yksi hyvä pointti tuossa äsken koirankusetusreissulla mieleen, kertoo jo aika hyvin, että pää alkaa olla paikallaan.
Mites tän havainnon tiivistäisi? Mietin jotenkin näin, että gradunvääntö, tiukka deadline, sen saavuttaminen, itsensä ylittäminen, ylittämisen huomiottajättäminen, omien rajojen huomiottajättäminen (by me), viinanjuonti, äidin kanssa perhetragediamme kaluaminen, anteeksiantaminen, viinanjuonti, buffykavalkaadi ja töihinpaluu ei ole toimiva yhtälö. Nyt tiistai-iltana alkaa taas henki kulkemaan, sunnuntaina vielä luulin kuolevani, tai ainakin pelkäsin. Luulin, että ahistushäiriöni (anxiety disorder) pysyy lääkkeillä kurissa, mutten ollut vissiin sitten kokeillut tällaisia ääriolosuhteita. Tulipahan taas rajat testattua. Sinänsä huvittavaa, kun mä ajattelinkin, että taas tässä hommassa etsin omia rajojani. Että otan sen neljännen elementin haltuun. Ilma (laskuvarjohyppy), vesi (sukellus), maa (erämaavaellus) ja nyt tuli (oma kiirastuleni gradu). Mutta kyllähän mä oon sen ottanut haltuuni. Mitä nyt vähän paikat kärähti.
Toisaalta, mä kyllä toimin ihan kohtuullisesti vaikeassa tilanteessa. Kun alkoi seinät kaatua päälle, tunnistin mistä on kyse, ja yritin levätä, luovuin vastuista, taputin itseäni olkapäälle ja sanoin että hyvä tyttö. Kun äiti yritti repostella taas vanhoja tunkioita, sanoin että annetaan jo olla, nyt suuntaudun tulevaan. Ja sitten kun alkoi todellinen mörköooppera, nappasin valot päälle, koiran kainaloon ja odotin päivän valkenemista. Aamulla avasin netin ja etsin hakusanalla "anxiety disorder workbook" ahistuksen hallintatehtäviä, kävin hierojalla, kuuntelin rentoutuslevyä ja aloin purkamaan mörri-möykkyä osiin ja valitsemaan vaihtoehtoisia reagointitapoja.
Tänään olen lähinnä lepäillyt, pötkötellyt, loikoillut ja lekotellut, ja katsonut Buffya paremmalla mielellä:) Huomenna ajattelin tunnustella tuntojani, ja mikäli vointi on hyvä, jatkaa graduni viimeistelyä siitä mihin perjantaina jäin. Törmäsin tuossa konetta selatessani pariin artikkeliin, joista voin ottaa viitteitä johtopäätöksiini. Ja lisäksi tuli yksi hyvä pointti tuossa äsken koirankusetusreissulla mieleen, kertoo jo aika hyvin, että pää alkaa olla paikallaan.
perjantai 7. syyskuuta 2007
Turha pelko
Tuo alexanderstubbistuminen. Eilen vedin herneen nenään ja meni yötä myöten sitä ulos kaivellessa, ei siitä sen enempää. Mutta painajaistäytteisen yön jälkeen koitti taas aamu uus, ja jatkoin gradun tekoa. Mä näin jotain ihmeellistä unta, jossa mun tehtävä oli kuljettaa flyygeliä särkymättä mukanani. Vaikeaksi (!) asian teki erityisesti se, että olin unessa ihan naula päässä. Ja kun yritin lähteä jostain juhlista kotiin, en saanut taksia (flyygeli oli jo unohtunut jonnekin), joten jouduin soittamaan bussiyhtiöön aikatauluja ja vahingossa tilasin kokonaisen tilausajobussin. Bussikuski tuli juhliin kyselemään, missä se tilausajoseurue on. Mä olin ihan hoomoilasena kunnes hämärästi muistin, että olin just soittanut bussiyhtiöön. Tunnustin muille, että mä oon tässä mokannu ja voin kyllä maksaa tilausajon hinnan. Mitähän toi sitte tarkotti?
No, tänään oon lähinnä tarkistelli gradutekeleen vuotokohtia eli missä prakaa ja aika ehyeltä vaikuttaa analyysin puoliväliin asti. Kirjoitin sitten ranskalaisilla viivoilla kaikki asiat, joita aion vielä analyysissä esittää ja vähän maalailua johtopäätöksistä, ja lähetin lähes viiskytsivuisen dokkarin sekä proffalle että pomolle. Ja sain jatkoa työsopimukseen. Ens viikolla tapaan proffan kommentti-istunnossa, kirjotan siihen asti sillain kun oon meinannutkin analyysin lopetella.
Nyt soitan täysillä ihanaa Nirvanaa c-kasetilta!! Ja saunoin just! Kohta lähden kaljalle! Tai viinille! Jee! Tänään ei enää gradua.
No, tänään oon lähinnä tarkistelli gradutekeleen vuotokohtia eli missä prakaa ja aika ehyeltä vaikuttaa analyysin puoliväliin asti. Kirjoitin sitten ranskalaisilla viivoilla kaikki asiat, joita aion vielä analyysissä esittää ja vähän maalailua johtopäätöksistä, ja lähetin lähes viiskytsivuisen dokkarin sekä proffalle että pomolle. Ja sain jatkoa työsopimukseen. Ens viikolla tapaan proffan kommentti-istunnossa, kirjotan siihen asti sillain kun oon meinannutkin analyysin lopetella.
Nyt soitan täysillä ihanaa Nirvanaa c-kasetilta!! Ja saunoin just! Kohta lähden kaljalle! Tai viinille! Jee! Tänään ei enää gradua.
keskiviikko 5. syyskuuta 2007
Karmea, hiipivä aavistus
...että mä oon tän graduprojektin myötä muuttumassa Alexander Stubbiksi! Kun lukee näitä mun blogijorinoita...tulee mieleen Stubbin karseat pystyynkuolleen muistelmat eli kolumnit finnairin lehdessä. Aina kun luen niitä lennolla, meinaan oksentaa. Onkohan niissä istuintaskuissa juuri siksi ne ruskeat pussit? Jahka saan gradun käsistäni, pitää varmaan vetää hirveät perseet ja ottaa pillutatuointi otsaan tai jotain.
Vai onko tämä matka kohti tavoittelemaani sisäistä rauhaa ja tasapainoa? Kuka olisi arvannut, että tää graduprojekti on mun intia?!
Vai onko tämä matka kohti tavoittelemaani sisäistä rauhaa ja tasapainoa? Kuka olisi arvannut, että tää graduprojekti on mun intia?!
Tylsää jorinaa
Tänään kiemurtelin ihmeellisen tunteen vallassa kirjoitussopessani eli sohvalla. Pohdin, että mikä ihme nyt riivaa? Mies tuli kohta samaan sohvaan ja aloitti vastaavannäköisen epämukavan oleilun. Kysyin, että mikä sitä vaivaa? Se sanoi, että kun on kai vähän tylsää. Aivan, tylsää!! Mulla on niin harvoin tylsää, että en edes muista moista tunnetta. Mies lähti elokuviin, mä lohduttauduin koiran kainalossa kun en voinut lähteä mukaan. Koira alkoi urisemaan sillä tavalla kun aina silloin, kun sillä on tylsää. Mä tylsistytän jopa koiran!
No, eipä sillä, eihän mun tehtävä ole toimia viihdyttäjä tai edes viihtyjänä vaan tehdä gradua. On vaan jotenkin niin harvoin sellasta, että on todella tylsää, eikä edes voi sille mitään. Ihan kun olis jalka paketissa eikä telkkua. Miksiköhän mä oon vältellyt tätä hommaa niin monta vuotta.
No, mitä tylsää jorinaa tääkin. Mä muuten kirjoitin toissapäivänä ekan osan analyysistä eli asiantuntijuuden strategioista. Siitä tuli ihan hyvä. Eilen sitten taas oikoluin koko tekstiä ja jaottelin uusiks. Huomasin myös, että semmonen tulkitseva lätinä mitä mä olin aluks pitänyt vaan tutkimuskohteen kuvailuna on todellakin analyysiä, joten siirsin sen tulosten puolelle.
Mietin sitäkin tässä tylsyydessä velloessani, että oikeesti kun on kerta tämmöstä hohhoijaa-duunia niin onneksi mun pitää tehdä tämä nopeasti, mähän kuolisin pystyyn jos seuraava puol vuotta olis tämmöstä. Mutta joo, jatkan vielä pari tuntia. Kun nyt kerta toivuin siitä pahimmasta aallonpohjasta kinkku-suolakurkku-karjalanpiirakoiden ja kaakaon ja C.S.I:n avulla, niin voin ehkä tehdä yhden luvun valmiiksi. Ja kyllä, mä oon todellakin vajonnut niin alas että katon telkkaria! Tähän loppu sekin kulttuurisnobbailu "iltaisin harrastan vain hyvää kirjallisuutta".
No, eipä sillä, eihän mun tehtävä ole toimia viihdyttäjä tai edes viihtyjänä vaan tehdä gradua. On vaan jotenkin niin harvoin sellasta, että on todella tylsää, eikä edes voi sille mitään. Ihan kun olis jalka paketissa eikä telkkua. Miksiköhän mä oon vältellyt tätä hommaa niin monta vuotta.
No, mitä tylsää jorinaa tääkin. Mä muuten kirjoitin toissapäivänä ekan osan analyysistä eli asiantuntijuuden strategioista. Siitä tuli ihan hyvä. Eilen sitten taas oikoluin koko tekstiä ja jaottelin uusiks. Huomasin myös, että semmonen tulkitseva lätinä mitä mä olin aluks pitänyt vaan tutkimuskohteen kuvailuna on todellakin analyysiä, joten siirsin sen tulosten puolelle.
Mietin sitäkin tässä tylsyydessä velloessani, että oikeesti kun on kerta tämmöstä hohhoijaa-duunia niin onneksi mun pitää tehdä tämä nopeasti, mähän kuolisin pystyyn jos seuraava puol vuotta olis tämmöstä. Mutta joo, jatkan vielä pari tuntia. Kun nyt kerta toivuin siitä pahimmasta aallonpohjasta kinkku-suolakurkku-karjalanpiirakoiden ja kaakaon ja C.S.I:n avulla, niin voin ehkä tehdä yhden luvun valmiiksi. Ja kyllä, mä oon todellakin vajonnut niin alas että katon telkkaria! Tähän loppu sekin kulttuurisnobbailu "iltaisin harrastan vain hyvää kirjallisuutta".
maanantai 3. syyskuuta 2007
Huonon itsetunnon aakkoset: A
A Aiemmat vähättelevät tai vähätteleviksi tulkittavat puheet, ja niiden perinpohjainen, jopa nostalginen muistelu.
Eilen sorruin siihen. Päivä meni ihan mukavasti, sain analyysiin paljon huomioita ja tekstiäkin muutaman hyvän kappaleen. Sitten aloin miettimään, voiko tää mennä näin sutjakkaasti. Ei diskurssianalyysin pitäisi sujua helposti. Mä oon varmasti ymmärtänyt jotain aivan totaalisen väärin, tai vaikken olisikaan, mä ainakin kirjotan ihan täyttä paskaa.
Ryhdyinkin tonkimaan jo hieman unohtuneita tunkioita. Mitä mulle on sanottu vuosien mittaan, siis huonoa palautetta kirjoitustöistä? No, muistin neljä tosi hyvää tyrmäystä.
1) Ensiksi, ensimmäisen mainoskuva-analyysin tein kansanopistossa intoa puhkuen, nuori kun olin, ja sain aikaan rakenteeltaan ehjän ja mielenkiintoisen harjoitustyön suomalaisen naistenlehtien mainosten naiskuvasta 50-luvulta nykypäivään. Äidinkielen opettajamme totesi, että mistä sä oot nää tulkinnat ottanut. Ei saa toisten puheita lainata ilman lähdettä. Sanoin, että olen tulkinnut kuvia itse, lähdeaineistoon tukeutuen. Akka ei uskonut.
2) Ensimmäisellä tieteellisen kirjoituksen kurssilla yliopistossa meidän piti tehdä kirja-arvostelu eräästä tutkimuksesta, jossa käsiteltiin 80-luvun humukulttuuria. En osannut vielä kirjoittaa tieteellistä kirja-arvostelua, joten kritisoin lähinnä 80-luvun humukulttuuria. Kurssin vetäjä sanoi, ettei tämmöine teksti yliopistoon sovi, ei tää oo mikään City-lehti. No v***u siks kai mä siellä kurssilla olin, että oppisin!
3) Kirjoitin toisen aineen tutkimusseminaarissa tutkielman teknologiapeloista. Kurssin vetäjä aloitti palautteen sanomalla, kuinka mä kirjotan niin sujuvaa tekstiä, että lukija ei hoksaa katsoa, onko tekstissä sisältöä. Kiitos vaan.
4) Kirjoitin kolmannen aineen harjoituskurssilla paperin elokuva-analyysiä. Ei ollut kuulemma mistään kotoisin, liian kevyttä itsestäänselvyyksien analyysiä. Se oli, rakkaat vetäjät, mun eka elokuva-analyysini. Lopetin sen aineen. Mutta onneksi tiemme toisen vetäjän kanssa kohtasivat myöhemmin, ja maksoin potut pottuina.
Herkkänahkainen ja pitkävihainen, minäkö;) No, kun olin aikani noissa muistoissa kiemurrellut päätin...lopettaa. Entäs sitten? Nehän on vaan yksittäisiä mielipiteitä, ei muuttumattomia faktoja tai ennusteita. Up yours!
Eilen sorruin siihen. Päivä meni ihan mukavasti, sain analyysiin paljon huomioita ja tekstiäkin muutaman hyvän kappaleen. Sitten aloin miettimään, voiko tää mennä näin sutjakkaasti. Ei diskurssianalyysin pitäisi sujua helposti. Mä oon varmasti ymmärtänyt jotain aivan totaalisen väärin, tai vaikken olisikaan, mä ainakin kirjotan ihan täyttä paskaa.
Ryhdyinkin tonkimaan jo hieman unohtuneita tunkioita. Mitä mulle on sanottu vuosien mittaan, siis huonoa palautetta kirjoitustöistä? No, muistin neljä tosi hyvää tyrmäystä.
1) Ensiksi, ensimmäisen mainoskuva-analyysin tein kansanopistossa intoa puhkuen, nuori kun olin, ja sain aikaan rakenteeltaan ehjän ja mielenkiintoisen harjoitustyön suomalaisen naistenlehtien mainosten naiskuvasta 50-luvulta nykypäivään. Äidinkielen opettajamme totesi, että mistä sä oot nää tulkinnat ottanut. Ei saa toisten puheita lainata ilman lähdettä. Sanoin, että olen tulkinnut kuvia itse, lähdeaineistoon tukeutuen. Akka ei uskonut.
2) Ensimmäisellä tieteellisen kirjoituksen kurssilla yliopistossa meidän piti tehdä kirja-arvostelu eräästä tutkimuksesta, jossa käsiteltiin 80-luvun humukulttuuria. En osannut vielä kirjoittaa tieteellistä kirja-arvostelua, joten kritisoin lähinnä 80-luvun humukulttuuria. Kurssin vetäjä sanoi, ettei tämmöine teksti yliopistoon sovi, ei tää oo mikään City-lehti. No v***u siks kai mä siellä kurssilla olin, että oppisin!
3) Kirjoitin toisen aineen tutkimusseminaarissa tutkielman teknologiapeloista. Kurssin vetäjä aloitti palautteen sanomalla, kuinka mä kirjotan niin sujuvaa tekstiä, että lukija ei hoksaa katsoa, onko tekstissä sisältöä. Kiitos vaan.
4) Kirjoitin kolmannen aineen harjoituskurssilla paperin elokuva-analyysiä. Ei ollut kuulemma mistään kotoisin, liian kevyttä itsestäänselvyyksien analyysiä. Se oli, rakkaat vetäjät, mun eka elokuva-analyysini. Lopetin sen aineen. Mutta onneksi tiemme toisen vetäjän kanssa kohtasivat myöhemmin, ja maksoin potut pottuina.
Herkkänahkainen ja pitkävihainen, minäkö;) No, kun olin aikani noissa muistoissa kiemurrellut päätin...lopettaa. Entäs sitten? Nehän on vaan yksittäisiä mielipiteitä, ei muuttumattomia faktoja tai ennusteita. Up yours!
sunnuntai 2. syyskuuta 2007
Väliraportti
Nyt on sunnuntai-iltapäivä, istun sohvalla läppärin kanssa ja mietin faktuaalistamisstrategioita. Yksi niistä on asioiden yksityiskohtainen kuvaaminen (Juhila 2004). Joten, tässäpä väliraporttia.
Keskiviikkona opiskelin ja kirjoitin diskurssianalyysistä, retorisesta analyysistä ja faktan rakentamisesta. Torstaina aamupäivällä tulostin tähän asti tekemäni pläjäyksen ulos ja aloin oikolukemaan. Kävin hesassa PMMP:n keikalla, joten junamatkalla oikolukuun oli hyvä sauma, paluumatkalla vetelin sikeitä. Perjantaina toivuin keikasta ja kirjoitin puhtaaksi torstaina tekemäni oikoluvut ja punakynämerkinnät, sekä kirjoitin pomolle meilin työn etenemisestä. Pomo vastasi, että vakuuttavaa. Viideltä napsautin läppärin kiinni ja lähdin vapaaillan viettoon. Vedettiin työporukassa naulat päähän ja hipattiin viiteen kaupungilla, tehokas 12 h nollaus. Lauantaina vietin vapaapäivän, makoilin sohvalla, tuijotin töllöä enkä tuntenut pätkääkään huonoa omaatuntoa. Ansaittu lepo on yksi parhaista ajanviettotavoista! Ja varsinkin, kun teemalta tuli Nirvana-dokumentti. Ihanaa musiikkia, missähän mun vanhat Nirvanan levyt on?
Ja nyt siis mietin ja teen tekstianalyysiä. Aamupäivän sain vähän hakea motivaatiota, mutta tulipa siivottua ja tiskattua. Kohta voisin syödä jotain thai-henkistä. Siis kokata. Ja etin jonkun Nirvanan levyn, vaikkapa rakkaan Nevermindin.
Keskiviikkona opiskelin ja kirjoitin diskurssianalyysistä, retorisesta analyysistä ja faktan rakentamisesta. Torstaina aamupäivällä tulostin tähän asti tekemäni pläjäyksen ulos ja aloin oikolukemaan. Kävin hesassa PMMP:n keikalla, joten junamatkalla oikolukuun oli hyvä sauma, paluumatkalla vetelin sikeitä. Perjantaina toivuin keikasta ja kirjoitin puhtaaksi torstaina tekemäni oikoluvut ja punakynämerkinnät, sekä kirjoitin pomolle meilin työn etenemisestä. Pomo vastasi, että vakuuttavaa. Viideltä napsautin läppärin kiinni ja lähdin vapaaillan viettoon. Vedettiin työporukassa naulat päähän ja hipattiin viiteen kaupungilla, tehokas 12 h nollaus. Lauantaina vietin vapaapäivän, makoilin sohvalla, tuijotin töllöä enkä tuntenut pätkääkään huonoa omaatuntoa. Ansaittu lepo on yksi parhaista ajanviettotavoista! Ja varsinkin, kun teemalta tuli Nirvana-dokumentti. Ihanaa musiikkia, missähän mun vanhat Nirvanan levyt on?
Ja nyt siis mietin ja teen tekstianalyysiä. Aamupäivän sain vähän hakea motivaatiota, mutta tulipa siivottua ja tiskattua. Kohta voisin syödä jotain thai-henkistä. Siis kokata. Ja etin jonkun Nirvanan levyn, vaikkapa rakkaan Nevermindin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
