perjantai 7. syyskuuta 2007

Turha pelko

Tuo alexanderstubbistuminen. Eilen vedin herneen nenään ja meni yötä myöten sitä ulos kaivellessa, ei siitä sen enempää. Mutta painajaistäytteisen yön jälkeen koitti taas aamu uus, ja jatkoin gradun tekoa. Mä näin jotain ihmeellistä unta, jossa mun tehtävä oli kuljettaa flyygeliä särkymättä mukanani. Vaikeaksi (!) asian teki erityisesti se, että olin unessa ihan naula päässä. Ja kun yritin lähteä jostain juhlista kotiin, en saanut taksia (flyygeli oli jo unohtunut jonnekin), joten jouduin soittamaan bussiyhtiöön aikatauluja ja vahingossa tilasin kokonaisen tilausajobussin. Bussikuski tuli juhliin kyselemään, missä se tilausajoseurue on. Mä olin ihan hoomoilasena kunnes hämärästi muistin, että olin just soittanut bussiyhtiöön. Tunnustin muille, että mä oon tässä mokannu ja voin kyllä maksaa tilausajon hinnan. Mitähän toi sitte tarkotti?

No, tänään oon lähinnä tarkistelli gradutekeleen vuotokohtia eli missä prakaa ja aika ehyeltä vaikuttaa analyysin puoliväliin asti. Kirjoitin sitten ranskalaisilla viivoilla kaikki asiat, joita aion vielä analyysissä esittää ja vähän maalailua johtopäätöksistä, ja lähetin lähes viiskytsivuisen dokkarin sekä proffalle että pomolle. Ja sain jatkoa työsopimukseen. Ens viikolla tapaan proffan kommentti-istunnossa, kirjotan siihen asti sillain kun oon meinannutkin analyysin lopetella.

Nyt soitan täysillä ihanaa Nirvanaa c-kasetilta!! Ja saunoin just! Kohta lähden kaljalle! Tai viinille! Jee! Tänään ei enää gradua.

Ei kommentteja: