G-piste

Painokone laulaa, vihdoinkin!

2008-01-03T12:15:00.000-08:00

No nyt mä sain sen vihdoin käsistäni painoon. Joulukuun alussa sain hyväksynnän ja muutosehdotukset, mutta sitten piti alkaa lukemaan tenttiin ja sitten olikin jo joulu. Oon nyt parina päivänä tehnyt muutoksia ja tänään kirjoitin tiivistelmän ja send. Tilasin ylimääräisiä, itelleni ja äitille ja isille. Ärsyttää vaan, kun en saanut niitä pukinkonttiin. No, empä mä kyllä oo nähnykkään porukoitani joulun aikaan joten lahjoja ei ole vaihdettu. Eli tavallaan sain kuitenkin pakettiin.

Nyt lähinnä vituttaa. Siksi, etten saanut sitä jouluksi valmiiksi enkä päässyt joululomalla ansaitulle gradumatkalle. Nyt ei sitten ookkaan mahdollisuutta matkailla ennen kesää. Tai no on varmaan, mutta mua ei nyt huvita mikään. Että se siitä hommasta, yks puljaus muiden lomassa eikä mitään palkkiota kuitenkaan. Sainhan mä porukoita rahaa lahjaksi gradun vuoksi, mutta enhän mä niitä viitti käyttää mihinkään huvitteluun, kun ei tiedä tuleeko kohta taas jotain paskaa niskaan ja rahat menee siihen. Että semmonen rasti.

Dagen efter

2007-11-19T06:02:00.000-08:00

Vähän tunnelmia tässä. On aika uupunut ja krapulainen olo. Eilen tietysti äidyin juopottelemaan, kun sain gradun postiin proffalle. En oikein pysty istumaan paikallani, semmosta kihinää jaloissa.

Laitoin siis eilen pisteen viidenkymmenen sivun puljaukselle, ja lähetin laitokselle vikaa kommentointikierrosta varten. Noin viikon päästä mulla pitäis olla proffan kommentit ja sitten on vaan päätettävä, huomioinko ne vai paanko pinkan painoon heti. Tuskin viitsin tehdä kovin hurjia muutoksia ainakaan.

Taidan mennä tänään ajoissa nukkumaan. Niinku nyttttttttzzz..

Postia proffalle...

2007-11-18T09:53:00.000-08:00

Gradu on valmis. PISTE. Huoh.

Täi tervassa

2007-11-15T01:49:00.000-08:00

Täällä sitä vielä tahkotaan, otsikon mukaisessa tilassa. Eilen meni taas yksi deadline ohi suun, mutta kun ei ole valmis niin ei ole valmis. Se johtopäätöskappale on edelleen keskentekoinen, mutta nyt olen käynyt kappalettain työn läpi, laittanut muutaman uuden otsikon, laittanut kaikki lähdeviitteet paikalleen tekstiin ja lähdeluetteloon sekä laittanut aineistolainaukset tekstin joukkoon.

En tajua, miksi en laittanut kaikkia lähteitä paikalleen kirjoitusvaiheessa. Niin kannattaa tehdä. Mietin eilen, että voisin alkaa pitämään graduohjausta, olen kyllä käynyt kaikki koukerot läpi ja melko lyhyessä ajassa.

Mä aloin eilen vielä alkuyöstä kaivelemaan Goffmanin (1974) kehysanalyysiä, koska mielestäni olin kirjoittanut siitä liian ylimalkaisesti ja epäymmärrettävästi. Mutta ajatus ei liikkunut mihinkään, joten päätin hautoa yön yli.

Tänään mä oon kuokkinut tässä suossa tasan kolme kuukautta! Cheers to that.

Next supermodel

2007-11-06T05:37:00.000-08:00

En oo vieläkään saanut tutkielmaani valmiiksi. Aloin teräviä johtopäätöksiä odotellessani laittamaan aineistolainauksia paikoilleen. Mökkiviikolla kirjoitin ja luvutin tosin tuloskappaleen uusiksi, ja piirsin sellaisen häkkyrän eli mallin, jossa kuvataan asiantuntijuuden muutosta ja rakentumista. Nimeän sen itseni mukaan ihan reteesti.:D

Kirjoitin jo johtareiden sisällön valmiiksi, että eka jotain löpinää, sitten tiivistys tuloksista, sitten mun häkkyrä ja lopuksi jotain jatkojorinoita. Kun vaan ehtis! Viime viikolla piti ehtiä, mutta en ehtinyt. Viikonloppuna oli vieraita. Eilen olin väsynyt työpaikan yt-rumbasta. Tänään istun ylitöissä. Mutta kyllä mä vielä ehdin, mañana!

Totuuden hetki

2007-10-23T14:50:00.000-07:00

No, paluu rikospaikalle. Jätin gradun johtopäätöksiä vaille valmiiksi, ja nyt on aika tehdä loppuun. Vietän nyt viikon mökillä kirjoittaen. Uuden johdannon kirjoitin jo viime torstaina, kun ahdistus tekemättömästä työstä kävi liian suureksi. Argh argh! Mä oon tehny tätä gradua jo yli 2 kuukautta! Luuserimeininkiä.

Täällä mökillä on ihkua, radio soittaa suomipoppia iltaisin ja groovea päivisin. Sauna lämpiää. Kävin just ennen ysiä autolla ostamassa tupakkaa ja kioskin setä tuumasi suklaa- ja röökiostoksistani "herkkua on monenlaista". Tuli hyvä olo tästä savolaisuudesta.

Mulle on tullu joku tosi iso kynnys tästä gradun loppuunsaattamisesta. Jotain omituista hikariutta. Pitäisi keksiä muka jotain tosi hohdokasta. Ja toisaalta, mä pelkään, että kuukauden tauko on syönyt mun aivosolut enkä pysty enää jatkamaan. Oon jotenkin ihan jumissa. Täytyy kyllä sanoa, että jos tekee jotain intensiivisesti, ei kannata pitää taukoa. On vaikea palata siihen flow'hun. Tai siis kaikki normaalit epäuskot jne. syöpäläiset ehtii väliin.

Nyt: paistan lettuja, meen saunaan ja nukun hyvin. Huomenna kirjoitan.

Ajan kumma kulku

2007-09-20T08:42:00.000-07:00

Tuntuu, että aika kulkee nyt hitaammin kuin tavallisesti, tai että vuorokausissa ja viikoissa on enemmän tunteja ja päiviä, tai ainakin enemmän hetkiä. En ole nimittäin tehnyt gradua kolmeen päivään, ja tuntuu ikuisuudelta. Muistankohan edes aihetta? Kauhean huono omatunto.

Toisaalta aika juoksee. Mieli alkaa hiipiä haikeaksi. Tämä loppuu kohta. By-hyy...Lapseni Gradu lähtee maailmalle, vaikka ei ole täydellinen. Eihän sitä voi loputtomiin jälkikasvustaan huolehtia. Toivottavasti sitä ei kovasti riepotella. Ja olisihan se hienoa jos se päätyisi vaikka jonkun lehden sivuille, kunhan nyt ei minkään roskalehden.

No joo. Mulla on printattuna pari hyvää löytöä, ja kirjoitan niistä jotain tänä iltana, paikkailen aukkokohtia. Sehän on vaan v***u gradu, joku roti nyt tähän maalailuun.

Hyviä oivalluksia, kaunista kieltä

2007-09-15T13:58:00.000-07:00

Huomasin just tuossa, että syyskuun blogimerkintöjen otsikoiden nimissä vaihtelivat erilaiset kielteiset sanat: huono, karmiva, pelko, turha. Ja kielellä rakennetaan todellisuutta. Sitähän itsekin tutkin! Rakennan siis kauniimman skenaarion ja todellisuuden tämänkertaisella otsikollani. Olkoon se myös tavoitteeni, nyt kun ensimmäinen tavoite eli hyväksyttäväksi kelpaava tutkielmantekele-etappi on ohitettu.

Lauantai-iltaa olen viettänyt kahden viehättävän miehen, Erving Goffmanin ja Carlos Gardelin, seurassa. "Erkka" puhuu tosi fiksuja ja kiinnostavia tuossa Frame Analysis -teoksessaan, "Kartsa" taas laulaa niin että sisuskalut väräjää. Katsoimme eilen Espinazo del diablo (Devil's Backbone) -elokuvan, ja siinä kuunneltiin Carlosta. Onneksi Kartsan levy löytyi meidänkin hyllystä. No, ei nyt pelkkää snobbailua, kyllä mä lopulta hakeuduin kohti olkkarin sohvaa ja Buffyn kolmos-siisonia eli maailman itkettävintä rakkaustarinaa, Buffyn ja Angelin onnetonta lovestorya. Ja join pullon keskiketterää.

Mietin tuossa samalla, että mä kehystänkin mun työn keskusteluanalyysin vuoroparien käsitteillä, ja katselen niiden avulla, millaisia kehyksiä keskusteluun rakentuu. Sitä mä oon aiemminkin aatellu, mutta vaan ohimennen. Sillä mä saan sen teoreettisen viitekehyksen sekä goffmanin kehysteorian mukaan soppaan. Kun mä oon siis tähän asti vaan kaivellut, millaisia retorisia repertuaareja vastauksissa rakentuu. Ja vaihdan sen nimeämäni raportointirepertuaarin nimemästäni lääketieteellisestä diskurssista nimeämääni aktiivisen potilaan diskursseihin. Ja ehkä korvaan ton "diskurssin" kehyksen käsitteellä, ehkä, ehkä...ois jo huominen, mä en viiti näin myöhään enää aloittaa uutta ajatusta, menee unet.

Ja jos puhutaan vielä hyvistä ja kauniista asioista, niin mä tilasin josefssonilta nätin lilan neulemekon ja näpsäkät mustat lyhyet housut ja söötin raidallisen villatakin, joten vois jo pikkuhiljaa siivota nämä kesäiset releet vaatekaapin ylähyllylle. Niin ja henkselit! Aatella. Mulla on ollu henkselit viimeks seiskalla. Tää on toisaalta aika hullua olla jo sen ikänen, että "uudet" muodit on jo mulle omakohtaisia kertaustyylejä.

Back from Hell, Part Two

2007-09-14T08:29:00.000-07:00

Hohhoijaa. Väsyttää. Kävin lääkärillä eilen ja sen mielestä mulla on akuutti stressireaktio liian tiivistahtisen gradutehtailun vuoksi. Eli siis kansankielellä hermoromahdus...No jaa, toi lääketieteellinen nimi kuulostaa kivemmalta. Olo on kuitenkin jo melko hyvä, ja oon saanut nukuttua, sekä kirjoittanut gradua ja tavannut graduproffan. Olen siis sairaslomalla.

Oli melko fenikslintumainen olo kun kipsuttelin saapikkaissani proffan työhuoneesta tapaamisen jälkeen. Sain tosi hyvää palautetta, siis sekä myönteistä palautetta tehdystä työstä että pari konkreettista ohjetta siitä, mitä työstä vielä puuttuu. Ja kaiken lisäksi, ne puuttuvat asiat olivat sellaisia, mitä mä olin jo päässäni pyöritellyt. Olen nimittäin haaveillut Goffmanin kehysanalyysin ottamisesta mukaan työkalupakkiini, mutta se ei ole kovin suosittua kai nykyään, joten en ole uskaltanut. Proffa kuitenkin ensitöikseen tarjosi Goffmanin kehyksen käsitettä puuttuvaksi palaseksi analyysiäni "kehystämään". Heh hee, sosiologivitsi:D Lisäksi mun pitäisi vähän syventää aiemman tutkimuksen osiota yhden alaluvun osalta. Ja etsiä joku teoreettinen viitekehys, joka ei ole metodologinen. Toi vika on vähän vaikeampi nakki. Mun tarvii varmaan allokoida kaksi päivää sen miettimiseen, koska en edes tiedä, mitä etsin.

Mutta jos kaikki sujuu hyvin, ja mä vähän kevennän kaasujalkaa etten hermoromahtele uudestaan, työn pitäisi olla valmis palautettavaksi syyskuun aikana. Kun mulla on melkein kaikki palikat jo koossa, pitää vaan vääntää ne kymmeneksi-viideksitoista aaneloseksi.

Tossa mietiskelin iltapäivällä sitä, että vaikka nyt pahin prässi on poissa, koska sain uuden työsopimuksen, mun ei kannata kannata lopettaa kiirehtimistä. Kun en kuitenkaan osaa täysin rentoutua ennen kuin työ on valmis, on parasta että teen sen valmiiksi asappina.

Back from Hell, Part One

2007-09-11T12:57:00.000-07:00

Tiistai-ilta. Oon sitte katellu melkosen läjän Buffy vampyyrintappajaa, kakkossiisoni on jo paremmalla puolella. Ja samoja hirviökuvastoja sitten tietty unissakin, mutta ei se kyllä selitä tätä kaikkea tapahtunutta.

Mites tän havainnon tiivistäisi? Mietin jotenkin näin, että gradunvääntö, tiukka deadline, sen saavuttaminen, itsensä ylittäminen, ylittämisen huomiottajättäminen, omien rajojen huomiottajättäminen (by me), viinanjuonti, äidin kanssa perhetragediamme kaluaminen, anteeksiantaminen, viinanjuonti, buffykavalkaadi ja töihinpaluu ei ole toimiva yhtälö. Nyt tiistai-iltana alkaa taas henki kulkemaan, sunnuntaina vielä luulin kuolevani, tai ainakin pelkäsin. Luulin, että ahistushäiriöni (anxiety disorder) pysyy lääkkeillä kurissa, mutten ollut vissiin sitten kokeillut tällaisia ääriolosuhteita. Tulipahan taas rajat testattua. Sinänsä huvittavaa, kun mä ajattelinkin, että taas tässä hommassa etsin omia rajojani. Että otan sen neljännen elementin haltuun. Ilma (laskuvarjohyppy), vesi (sukellus), maa (erämaavaellus) ja nyt tuli (oma kiirastuleni gradu). Mutta kyllähän mä oon sen ottanut haltuuni. Mitä nyt vähän paikat kärähti.

Toisaalta, mä kyllä toimin ihan kohtuullisesti vaikeassa tilanteessa. Kun alkoi seinät kaatua päälle, tunnistin mistä on kyse, ja yritin levätä, luovuin vastuista, taputin itseäni olkapäälle ja sanoin että hyvä tyttö. Kun äiti yritti repostella taas vanhoja tunkioita, sanoin että annetaan jo olla, nyt suuntaudun tulevaan. Ja sitten kun alkoi todellinen mörköooppera, nappasin valot päälle, koiran kainaloon ja odotin päivän valkenemista. Aamulla avasin netin ja etsin hakusanalla "anxiety disorder workbook" ahistuksen hallintatehtäviä, kävin hierojalla, kuuntelin rentoutuslevyä ja aloin purkamaan mörri-möykkyä osiin ja valitsemaan vaihtoehtoisia reagointitapoja.

Tänään olen lähinnä lepäillyt, pötkötellyt, loikoillut ja lekotellut, ja katsonut Buffya paremmalla mielellä:) Huomenna ajattelin tunnustella tuntojani, ja mikäli vointi on hyvä, jatkaa graduni viimeistelyä siitä mihin perjantaina jäin. Törmäsin tuossa konetta selatessani pariin artikkeliin, joista voin ottaa viitteitä johtopäätöksiini. Ja lisäksi tuli yksi hyvä pointti tuossa äsken koirankusetusreissulla mieleen, kertoo jo aika hyvin, että pää alkaa olla paikallaan.

Turha pelko

2007-09-07T07:23:00.000-07:00

Tuo alexanderstubbistuminen. Eilen vedin herneen nenään ja meni yötä myöten sitä ulos kaivellessa, ei siitä sen enempää. Mutta painajaistäytteisen yön jälkeen koitti taas aamu uus, ja jatkoin gradun tekoa. Mä näin jotain ihmeellistä unta, jossa mun tehtävä oli kuljettaa flyygeliä särkymättä mukanani. Vaikeaksi (!) asian teki erityisesti se, että olin unessa ihan naula päässä. Ja kun yritin lähteä jostain juhlista kotiin, en saanut taksia (flyygeli oli jo unohtunut jonnekin), joten jouduin soittamaan bussiyhtiöön aikatauluja ja vahingossa tilasin kokonaisen tilausajobussin. Bussikuski tuli juhliin kyselemään, missä se tilausajoseurue on. Mä olin ihan hoomoilasena kunnes hämärästi muistin, että olin just soittanut bussiyhtiöön. Tunnustin muille, että mä oon tässä mokannu ja voin kyllä maksaa tilausajon hinnan. Mitähän toi sitte tarkotti?

No, tänään oon lähinnä tarkistelli gradutekeleen vuotokohtia eli missä prakaa ja aika ehyeltä vaikuttaa analyysin puoliväliin asti. Kirjoitin sitten ranskalaisilla viivoilla kaikki asiat, joita aion vielä analyysissä esittää ja vähän maalailua johtopäätöksistä, ja lähetin lähes viiskytsivuisen dokkarin sekä proffalle että pomolle. Ja sain jatkoa työsopimukseen. Ens viikolla tapaan proffan kommentti-istunnossa, kirjotan siihen asti sillain kun oon meinannutkin analyysin lopetella.

Nyt soitan täysillä ihanaa Nirvanaa c-kasetilta!! Ja saunoin just! Kohta lähden kaljalle! Tai viinille! Jee! Tänään ei enää gradua.

Karmea, hiipivä aavistus

2007-09-05T13:36:00.000-07:00

...että mä oon tän graduprojektin myötä muuttumassa Alexander Stubbiksi! Kun lukee näitä mun blogijorinoita...tulee mieleen Stubbin karseat pystyynkuolleen muistelmat eli kolumnit finnairin lehdessä. Aina kun luen niitä lennolla, meinaan oksentaa. Onkohan niissä istuintaskuissa juuri siksi ne ruskeat pussit? Jahka saan gradun käsistäni, pitää varmaan vetää hirveät perseet ja ottaa pillutatuointi otsaan tai jotain.

Vai onko tämä matka kohti tavoittelemaani sisäistä rauhaa ja tasapainoa? Kuka olisi arvannut, että tää graduprojekti on mun intia?!

Tylsää jorinaa

2007-09-05T13:00:00.000-07:00

Tänään kiemurtelin ihmeellisen tunteen vallassa kirjoitussopessani eli sohvalla. Pohdin, että mikä ihme nyt riivaa? Mies tuli kohta samaan sohvaan ja aloitti vastaavannäköisen epämukavan oleilun. Kysyin, että mikä sitä vaivaa? Se sanoi, että kun on kai vähän tylsää. Aivan, tylsää!! Mulla on niin harvoin tylsää, että en edes muista moista tunnetta. Mies lähti elokuviin, mä lohduttauduin koiran kainalossa kun en voinut lähteä mukaan. Koira alkoi urisemaan sillä tavalla kun aina silloin, kun sillä on tylsää. Mä tylsistytän jopa koiran!

No, eipä sillä, eihän mun tehtävä ole toimia viihdyttäjä tai edes viihtyjänä vaan tehdä gradua. On vaan jotenkin niin harvoin sellasta, että on todella tylsää, eikä edes voi sille mitään. Ihan kun olis jalka paketissa eikä telkkua. Miksiköhän mä oon vältellyt tätä hommaa niin monta vuotta.

No, mitä tylsää jorinaa tääkin. Mä muuten kirjoitin toissapäivänä ekan osan analyysistä eli asiantuntijuuden strategioista. Siitä tuli ihan hyvä. Eilen sitten taas oikoluin koko tekstiä ja jaottelin uusiks. Huomasin myös, että semmonen tulkitseva lätinä mitä mä olin aluks pitänyt vaan tutkimuskohteen kuvailuna on todellakin analyysiä, joten siirsin sen tulosten puolelle.

Mietin sitäkin tässä tylsyydessä velloessani, että oikeesti kun on kerta tämmöstä hohhoijaa-duunia niin onneksi mun pitää tehdä tämä nopeasti, mähän kuolisin pystyyn jos seuraava puol vuotta olis tämmöstä. Mutta joo, jatkan vielä pari tuntia. Kun nyt kerta toivuin siitä pahimmasta aallonpohjasta kinkku-suolakurkku-karjalanpiirakoiden ja kaakaon ja C.S.I:n avulla, niin voin ehkä tehdä yhden luvun valmiiksi. Ja kyllä, mä oon todellakin vajonnut niin alas että katon telkkaria! Tähän loppu sekin kulttuurisnobbailu "iltaisin harrastan vain hyvää kirjallisuutta".

Huonon itsetunnon aakkoset: A

2007-09-03T03:47:00.000-07:00

A Aiemmat vähättelevät tai vähätteleviksi tulkittavat puheet, ja niiden perinpohjainen, jopa nostalginen muistelu.

Eilen sorruin siihen. Päivä meni ihan mukavasti, sain analyysiin paljon huomioita ja tekstiäkin muutaman hyvän kappaleen. Sitten aloin miettimään, voiko tää mennä näin sutjakkaasti. Ei diskurssianalyysin pitäisi sujua helposti. Mä oon varmasti ymmärtänyt jotain aivan totaalisen väärin, tai vaikken olisikaan, mä ainakin kirjotan ihan täyttä paskaa.

Ryhdyinkin tonkimaan jo hieman unohtuneita tunkioita. Mitä mulle on sanottu vuosien mittaan, siis huonoa palautetta kirjoitustöistä? No, muistin neljä tosi hyvää tyrmäystä.

1) Ensiksi, ensimmäisen mainoskuva-analyysin tein kansanopistossa intoa puhkuen, nuori kun olin, ja sain aikaan rakenteeltaan ehjän ja mielenkiintoisen harjoitustyön suomalaisen naistenlehtien mainosten naiskuvasta 50-luvulta nykypäivään. Äidinkielen opettajamme totesi, että mistä sä oot nää tulkinnat ottanut. Ei saa toisten puheita lainata ilman lähdettä. Sanoin, että olen tulkinnut kuvia itse, lähdeaineistoon tukeutuen. Akka ei uskonut.

2) Ensimmäisellä tieteellisen kirjoituksen kurssilla yliopistossa meidän piti tehdä kirja-arvostelu eräästä tutkimuksesta, jossa käsiteltiin 80-luvun humukulttuuria. En osannut vielä kirjoittaa tieteellistä kirja-arvostelua, joten kritisoin lähinnä 80-luvun humukulttuuria. Kurssin vetäjä sanoi, ettei tämmöine teksti yliopistoon sovi, ei tää oo mikään City-lehti. No v***u siks kai mä siellä kurssilla olin, että oppisin!

3) Kirjoitin toisen aineen tutkimusseminaarissa tutkielman teknologiapeloista. Kurssin vetäjä aloitti palautteen sanomalla, kuinka mä kirjotan niin sujuvaa tekstiä, että lukija ei hoksaa katsoa, onko tekstissä sisältöä. Kiitos vaan.

4) Kirjoitin kolmannen aineen harjoituskurssilla paperin elokuva-analyysiä. Ei ollut kuulemma mistään kotoisin, liian kevyttä itsestäänselvyyksien analyysiä. Se oli, rakkaat vetäjät, mun eka elokuva-analyysini. Lopetin sen aineen. Mutta onneksi tiemme toisen vetäjän kanssa kohtasivat myöhemmin, ja maksoin potut pottuina.

Herkkänahkainen ja pitkävihainen, minäkö;) No, kun olin aikani noissa muistoissa kiemurrellut päätin...lopettaa. Entäs sitten? Nehän on vaan yksittäisiä mielipiteitä, ei muuttumattomia faktoja tai ennusteita. Up yours!

Väliraportti

2007-09-02T05:45:00.000-07:00

Nyt on sunnuntai-iltapäivä, istun sohvalla läppärin kanssa ja mietin faktuaalistamisstrategioita. Yksi niistä on asioiden yksityiskohtainen kuvaaminen (Juhila 2004). Joten, tässäpä väliraporttia.
Keskiviikkona opiskelin ja kirjoitin diskurssianalyysistä, retorisesta analyysistä ja faktan rakentamisesta. Torstaina aamupäivällä tulostin tähän asti tekemäni pläjäyksen ulos ja aloin oikolukemaan. Kävin hesassa PMMP:n keikalla, joten junamatkalla oikolukuun oli hyvä sauma, paluumatkalla vetelin sikeitä. Perjantaina toivuin keikasta ja kirjoitin puhtaaksi torstaina tekemäni oikoluvut ja punakynämerkinnät, sekä kirjoitin pomolle meilin työn etenemisestä. Pomo vastasi, että vakuuttavaa. Viideltä napsautin läppärin kiinni ja lähdin vapaaillan viettoon. Vedettiin työporukassa naulat päähän ja hipattiin viiteen kaupungilla, tehokas 12 h nollaus. Lauantaina vietin vapaapäivän, makoilin sohvalla, tuijotin töllöä enkä tuntenut pätkääkään huonoa omaatuntoa. Ansaittu lepo on yksi parhaista ajanviettotavoista! Ja varsinkin, kun teemalta tuli Nirvana-dokumentti. Ihanaa musiikkia, missähän mun vanhat Nirvanan levyt on?

Ja nyt siis mietin ja teen tekstianalyysiä. Aamupäivän sain vähän hakea motivaatiota, mutta tulipa siivottua ja tiskattua. Kohta voisin syödä jotain thai-henkistä. Siis kokata. Ja etin jonkun Nirvanan levyn, vaikkapa rakkaan Nevermindin.

Perustiistai

2007-08-28T12:11:00.000-07:00

Njaa, semmonen tää on ollu. Mä mietin tuossa blogin otsikkoa, mutta tiistaista ei tullut mitään kivaa mieleen. Siinä viikonpäivä-lastenlaulussakin tiistai on jotenkin semmonen välipäivä: Tiistaina toi talitintti teetä teidän naapuriin. Talitintti! Teetä! Ja vielä naapuriin, ei ees meille!

Tänään tiistaina tein tiukasti töitä. Toisaalta täytyy tuumailla, teinkö todella. Tulos tasaista, tavallaan tavoittellistakin. Tiivistin toisen tutkijan tuotantoa tutkielmaani tuntitolkulla. Takkuilin, tarkistelin, tuijottelin, tietysti toteutinkin. Terävämpiäkin tulkintoja tuottaneena turhauduin. Tikkuista touhua! Toivottavasti tajuavat tekeleeni tason, tarkastavat tieteentekijät.

Taidan taipua tuopposelle. Tuskin tekee tiukkaa!

Monday blues

2007-08-27T10:41:00.000-07:00

Ohhoh. Oon jumissa. Joten luen tuota aineistonivaskaa, ja mulla on kyllä tossa niinku kirjoitettuna noi asiat joita mun pitää sieltä kaivella. Mutta ei etene. Tai on mulla yks huomio. Ehkä se on hyvä asia...Mutta hyvä asia ainakin on se, etten mä luovuta. Luen vaan aineistoa.

Varpaita paleltaa, ehkä villasukat vois olla ratkaisu. Villasukat on muuten yksi parhaista keksinnöistä, mulla on ne aina mukana, myös etelässä. Onkohan meillä kaakaoo?

Ei pitäisi tietenkään sanoa olevansa jumissa, ettei siitä tule itseään toteuttava ennustus. Sanotaan, että olen hitaan analyysin vaiheessa. Huomenna tapaan graduproffaa, yritän saada sille jonkun alustavan analyysipätkän tuliaisiksi.

Mun tekis mieli pariisiin, tai new yorkiin, niinkun monesti sadepäivinä.

Punainen lanka!

2007-08-26T10:44:00.000-07:00

Huh, kylläpäs ulkona on kylmä! Kävin just koiran kanssa minilenkillä varvastossuissa ja meinasin palehtua. Onks kesä muka ohi? Mä en ala! Ja vikat lämpimät päivät menny gradun kanssa! Mä oisin niin halunnu semmosen illan jolloin ollaan terassilla ja kaikki tutut ja tuntemattomat pyörii siinä ja on vielä aurinkoista ja lämmintä ja ollaan siitä kaikesta onnellisesti juovuksissa. Minne katositte, oi nuoruuteni onnelliset päivät?

Mutta ehkä se ollu sen arvoista. Musta nimittäin tuntuu, että mä oon edistynyt! Tossa on kaikenlaisia langanpätkiä ja höytyviä roikkunu tossa mun näkökentän rajoilla, ja nyt tuntuu että sain kiinni yhdestä punaisesta.

Eilen aloin luokittelemaan aineistoa viestityyppien mukaan. Luokiteltavia viestiketjun aloituksia oli yhteensä 154. Sain suurinpiirtein ne survottua about kymmeneen viestiluokkaan, kun alkoi näyttää siltä, että se on ehkä kuitenkin epärelevanttia. En ollut varma oliko se vaan väsymystä, joten menin nukkumaan.

Aamulla heräsin (yllättävää!), lueskelin lehteä, suivaannuin digitv-vs-iptv-kirjoittelusta (musta se on vaan niin a)tylsä aihe ja b)turhaa lietsontaa ihmisille, joiden on muutenkin vaikea tehdä laitehankinta- tai muita päätöksiä) ja kattelin matkailumainoksia. Luokittelin ne mielessäni. Miten ja minne hesarin lukijat matkustavat? Kylpylään Viroon, kaupunkipakettimatkalle eurooppaan, pikaistuksissa turkkiin, pitkän suunnittelun jälkeen thaimaahan. Ja ruskaretkelle Lappiin. Tai "laivalle". Mä en tajua laivalle menoa, muuta kun camp-tekona. No, lasten kanssahan se on varmaan helppo vaihtoehto, ja olihan mustakin mukulana ihan huippua päästä ruotsinlaivalle. Opiskelijaristeilyt on pahinta mitä tiedän. Voi niitä uusia opiskelijaparkoja, jotka joutuu siihen goomikulttuuriin. Mä olin kerran goomilla ja olin ihan bored.

Mutta se eteneminen, ja punainen lanka. Siis, aineiston karkea luokitellu, sisällönerittely tai mikä nyt onkin niin siis sekä antoi mulle hyvän kuvan aineistosta (luin vaan aloitusviestit) sekä jäsenti sitä mun päässä niin, että olennainen kirkastui. Mä aattelin lähteä tekemään jonkinlaista keskustelu/diskurssianalyyttistä tynkäanalyysiä, mutta vain pienelle osalle aineistoa, jonka valitsen teeman perusteella. Miksei muuten gradua voi kirjottaa puhekielellä? No, siis. Tutkailen aloitusketjujen kysymystyyppejä sekä aloitusviestien että vastausten vuoronvaihtoja sekä retorisia repertuaareja, ja niiden kautta muodotuvia identiteetteja. Tai rooleja? Mä en tiedä, voiko rooleista ja identiteeteista puhua samassa syssyssä.

Mut en kai mä nyt voi olla pääsemättä läpi, jos teen jonku tällasen. Arvosanan perässähän mä en oo, mutta haluan tehdä semmosen työn, josta tajuan ite mitä ja miks. Nyt kaivelen vähän tota diskurssianalyysiä, teoriaa siihen.

Perslihaksia ja limunaatia

2007-08-25T03:26:00.000-07:00

Tänään apunani urakassa. Toi limu on muuten vähän vaikea juttu, siis että mitä sanaa siitä käyttää. Virvoitusjuomikshan niitä ei kukaan sano. Limonaatia/limunaatia käyttää vaan mummo Ankka. Limu ja limukka on vähän lapsenomaisia sanoja. Limppari ja limppa assosioituu välittömästi pimppaan, ainakin mun päässä. Samoin limpsa -pimpsa. Jotkut varmaan just sitä välttääkseen sanoo sievistelevästi limsa. Tai vähän lennokkaammin limska. Englanniks se on helppoo, kun tilaa vaan soft drinkin. No, ehkä siks onkin paree tilata kaljaa tai siideriä.

Tilasin eilen aika monta siideriä ja nyt kivistää päätä. Otin vapaaillan, koska eilinen päivä meni ihan hyvässä vauhdissa, konkretisoin aiemman ajatukseni systemaattisemmasta aineistonkeruutavasta ja poimin, printtasin ja tallensin verkkokeskusteluketjuja koneelle. Tekemälläni aineiston aikarajauksella tuli kyllä ihan v***n iso aineisto, mutta mä ajattelin joka tapauksessa tehdä nyt tällä isolle möhkölle karkean sisällönerittelyn ja poimia sieltä sitten tarkempaan diskurssianalyysiin osan. Mulla on aika hyvin jo alustavia havaintoja tehty, kun oon selannu keskusteluita aineistorajausta miettiessäni eli sikäli en lähde nyt ihan tyhjältä pöydältä.

Nukuttaa vaan hitosti. Krapulat on nykyisin semmosia, voisin nukkua koko päivän. Onneks ukko kiikutti mulle just capuccinon, jos pääsis vauhtiin. Tai edes käyntiin.

Perslihaksia ja kahvia

2007-08-24T01:29:00.000-07:00

Se on tämän päivän reseptini. Eilinen meni jokseenkin, en nyt sanois että harakoille, mutta kuitenkin ilmavasti. Gradupalautteen jälkeen leijuin pilvissä jonkun aikaa. Sitten rupes mietityttämään, oliko palaute kuitenkin enemmän sekoittavaa kuin rakentavaa. Siis, että ehkä kuitenkin ollaan tutkimuskysymysten kanssa vähän eri linjoilla.

Loppupäivän lueskelin yhtä toista gradua ja postissa saamaani Marjo Laukkasen tuorehkoa väitöskirjaa Sähköinen seksuaalisuus - tutkimus tyttöydestä nettikeskusteluissa. Ja se väikkäri kädessä nukahdin lopulta sohvalle. Se on ihana tapa viettää loppuiltaa, ottaa hyvä kirja ja vähän natusia ja nukahtaa sohvalle. Jokin aika sitten oli hesarin Naisen kanssa -sarjakuvassa tästä teemasta, naisten tykästymisestä nukahtaa sellaisiin paikkoihin, joissa on seuraa. Muhun ainakin pätee tuo yleistys.

No niin, kahvikuppi on tuossa, perslihakset alla, alan hommiin. Tavoitteena kirjoittaa joitakin ajatuksia valmiiksi tekstiksi tuosta Laukkasen väikkäristä koskien tutkimusetiikkaa ja sitten printata aineisto.

Osu ja uppos!

2007-08-23T03:05:00.000-07:00

Jee, I'm the queen of the gradu-world! Sain meiliä gradunohjaaja-proffalta ja se rohkaisevaa. Kuulemma hyvä aineiston rajaus, sopiva analyysimenetelmä, melkein sopivasti aiempaa tutkimusta, mutta vähän vielä lisää sitä, ja sitten eikun kaasu pohjaan ja analyysimylly pyörimään. Tuli hirveän hyvä mieli! Luetutin viestin vielä miehelläni, että kätkeytyykö tähän nyt joku karmea tuomio jota mä en näe, mutta ei kuulemma. Ompas hyvä mieli.

Pullerointia

2007-08-23T02:11:00.000-07:00

Eilen lueskelin lähdematskua aiheesta internet-aineistojen laadullinen tutkimus ja tutkimuksen eettiset kysymykset. Ja niitähän riittää, samoin kuin näkökulmia niihin. Ehkä mä en kuitenkaan uppoa sen syvemmälle siihen suohon, kunhan nyt refereoin pääpointit ja otan niihin kantaa oman aineiston näkökulmasta. Tää oikeestaan alkoi siitä, kun edellisenä yönä sen itkupotkuraivari-illan jälkeen käsittelin unissani aineistoa ja aamulla herätessäni tajusin, että siinäkin on jotain epäselvää, siis aineiston poiminnassa. Sopiva kirja käteen siis, onneks sattu löytymään yks lainattu teos jonka olin jo unohtanut.

Netistä ei löytynyt uutta online-aineistojen tutkimuksen eettistä ohjeistoa,mistä olin hyvin närkästynyt. Löytämäni artikkelit olivat vuodelta 2002, varmasti jotain uudempaa on mutta ei sattunut mun haaviin. Toisaalta, eettiset kysymykset ovat pitkällisiä pohdintoja, ja aina voi pelata varman päälle ja noudattaa tai rikkoa tietoiseti jotain vanhempaa tiukempaa ohjeistusta.

Illalla olin sopinut meneväni Karita Mattilan jazz-keikalle ja harmitti, kun työrupeama jäi pahasti kesken. Mutta ei harmittanut kauaa. Ihana konsertti! Nautiskelin musiikista, välillä lavastus vähän häiritsi joten suljin silmät. Oli meinaan pehmeät penkitkin. Rentouduin niin totaalisesti, että aloin haaveilemaan samanlaisesta tukasta kuin diiva Karitalla. Siis että unohdin sen, ettei mulle sovi littanat vaaleat tukat. Melko rentoa jos unohtaa omat rajoituksensa.

Rentoutumisen jälkeen juttelin niitä näitä viinilasin ääressä ystäväni lääketieteen proffan kanssa ja puhe kääntyi tietysti mun graduun. Olipa paikka, kertoa tästä aiheesta lääketieteellisen asiantuntijuuden ja tiedon konkarille. Siis mikä se sun otsikko nyt on? No, siis, ootas kun mä muotoilen…siis ööö…muuttuvan asiantuntijuuden ja suljetun lääketieteellisen tiedon demokratisoituminen erään terveysaiheisen online-yhteisön keskustelupalstalla. Mutta: on kuulemma tosi tärkeä ja hyvä aihe, ja ajankohtainen, eikä kotimaista jos ei juuri ulkomaistakaan tutkimusta juuri lainkaan. Tietysti katsomme aihetta vähän eri suunnalta, hän mahdollisena uhkana ja puoskaroinnin lisääntymisenä, minä potilasyhteisön kulttuuurista kiinnostuneena. Mutta sainpahan vähän lisää itseluottamusta ja uuden kohdan lukuun Relevanssi: Myös suljetun lääketieteen kannalta kiinnostaavaa, SANOI LÄÄKÄRI.

Tänään kirjotan etiikkakappaleen valmiiksi ja sitten sukellan aineistoon, näine uusine rajauksine mitä eilen kehitin eli joudun hieman muuttamaan aineistoa, jotta sen poiminta olisi systemaattisempaa. Eli suomeksi laittamaan roskiin pari nippua a4.sia ja printaamaan netistä uudet. Kuulostaa kohtulliselta. Nyt hommiin!

Ai niin, tuosta postauksen otsikosta. Aamun hesarissa oli juttua vastajulkaistusta kirjasta Luokkakokous, en ny muista kirjailijaa, kalju se oli. Lainasivat kirjan päähenkilön kommenttia: Mikään ei ole säälittävämpää kuin kolmekymppinen pullero, joka yrittää näyttää kaksikymmentäkaksivuotiaalta. Tunsin piston syömmessäin, ja kiristävän tunteen hennes-hupparissani. Mutta kokemuksesta voin kertoo, ettei mikään oo säälittävämpää kuin kaksikymmentäkaksivuotias pullero, joka yrittää näyttää kolmekymppiseltä. Oon nimittäin kokeillu. Oi niitä jakkupukuja, huiveja ja salkkuja! Kukaan aito kolmikymppinen näytä siltä. Ja sitä paitsi, pullero on mukava sana. Hö, eksyin gradusta. Palajan omia jälkiäni takaisin sorvin ääreen.

(Onks tää huppari liian kiree? Does my bum look big in this?)

Puolustelua

2007-08-22T00:43:00.000-07:00

Ystävälle laitoin linkin tähän, ja se tuumas että aloit sitten bloggaamaan. Musta tää on hyvä tapa kirjoittaa tää prosessi muistiin. Onhan mulla perinteinen päiväkirjakin, mutta koska se käsittelee elämää yleensä, mä alan sen äärellä helposti pohtimaan kaikkea muuta kuin ikävintä, gradua. Tässä tavallaan kirjoittaa tietysti yleisölle, vaikkei tätä kukaan lukisikaan, mutta kyllä mä päiväkirjasssakin avaan kaikkia ihmissuhdekoukeroita ikään kuin ulkopuoliselle. Johtunee siitä, että ilman sitä otetta jälkeenpäin lukiessa ei yhtään muista, mikähän toikin elämää suurempi juttu oli. Mutta jotta muistan, mikä tämä elämää suurempi juttu on, kirjoitan tätä.

Nyt oon lähössä kurssikirjalukusalin kautta töihin. Toivottavasti siellä saa kopioida. Piti ihan eilen netistä tarkistaa, missä moinen tila nykyään sijaitsee. Siis kurssikirjalukusali!

Terveisiä kaivon kannelta

2007-08-22T00:40:00.000-07:00

Yöllä ei netti toiminu, joten nyt vasta yölliset fiilikset...

Meinasin vielä about 2 tuntia sitten heittää kirveen kaivoon. Tai tunsin iskeväni kirveen kiveen. Mutta mikä heitetään kaivoon, siinä sananlaskussa? Lapio? Lusikka ainakin heitetään nurkkaan. Olen varma, että sellainen sananlasku on jossa heitetään jotain kaivoon. Siis samoin kun Tommy Tabermanin runossa ”heitimme ymmärryksen kuin tyhjän pullon kiveen.” Kankkulan kaivo, sehän se oli. Olin siis sitä mieltä, että kaikki efortti on valmista heitettäväksi kankkulan kaivoon.

Tulin töistä kotio mukanani kassillinen sälää, lähteitä ja muistiinpanoja ja aineistoa ja pää täynnä vielä sälempää sälää. Kotona sitten kiukuttelin, levittelin papereitani korostetun kömpelösti itku kurkussa ja huusin koiralle. Märisin toisten graduista, joiden lukeminen pistää mut vaan enemmän sekaisin. Mies tuumas, että mee nukkumaan. Mä tiuskin, etten ehdi nukkumaan, koska en ole kirjoittanut tänään mitään, eli olen umpikujassa. Sitten katottiin yhdessä vähän tätä problematiikkaa, että mitkä mun tutkimuskysymykset oikein on ja lisäksi väittelyä siitä, pitääkö mun sitoutua etukäteen tiukasti johonkin analyysitraditioon. Kuulin myös sosiologi Tommi Hoikkalasta, joka käytti väikkärissään ”lähilukua”. Mua kiinnosti oikeesti vaan se, että onko Hoikkala nimensä veroinen. Siis hoikka. On kuulemma.

Mutta kun mä oon laatikkopää. Rakastan kehikoita. Alfanaaras –testin (alphamalesyndrome.com) tuloksissa luki, että “As someone who scores relatively highly on Executor strengths, you like structure--“ Nii-in. Mua inhottaa kaikki, mitä ei voi lokeroida, ja mielellään etukäteen. No, sitten kun lueskeltiin yhdessä aineistoa ehkä hieman kireähkön tunnelman vallitessa, ja vähän juteltiin siitä, mä ajattelin relata. Että siis, mulla on edelleen ja kuitenkin kaksi käsitettä/teemaa, joiden valossa tarkastelen aineistoani. Asiantuntijuus ja tiedon demokratisoituminen.

Mies tuli suihkusta ja antoi ohjeen laatikkopäälle (mä kirjotin tän sanelusta): ”Jos sä nyt haluat selkeen toimintaohjeen: On aivan sama, aiotko kutsua sitä lähiluvuks vai sisällönanalyysiks vai aiotko eritellä diskursseja tai retoriikkaa, yks lysti. Olennaista on, että sulla on valikoitu aineisto, jossa on puhetta niistä asioista joista sä oot kiinnostunut, ja käyt sen läpi vaiheittain. Ekaksi luet aineiston läpi ja merkkaat ne kohdat joissa puhutaan niistä asioista. Käytännössä sun aineisto on sen jälkeen enää ne kohdat, joissa puhutaan niistä. Sen jälkeen arvioit, onko se sopivan kokoinen aineisto.”

Eli noin mä teen. Loppuun pitää sanoa aina jotain et ”nyt mä…” niin Nyt mä meen nukkumaan, ja merkkaan tän tai oikeestaan eilisen päivän pakolliseks itkuraivaripäiväks tässä prosessissa.

Pöllämystyneisyyttä

2007-08-21T04:47:00.000-07:00

Eilen kirjoitin tuon edellisen tekstin, tänään on päivä uus. Tein kyllä ansiokasta aineistonpyörittelyä eli printtailin tekstiliuskoja ja laitoin ne varta vasten hankkimaani kansioon. Otin lasin punkkua ja lueskelin liuskoja. Ei tullut juuri yhtään ajatusta päähän. Otin toisen lasin viiniä ja kuulostelin: ei mitään rakentavaa. Teksti ei puhu mulle! Menin nukkumaan koiran ja miehen kainaloon.

Yöllä heräsin siihen tunteeseen, että kaikki ei ole kunnossa. Teksti ei avaudu mulle, koska mulla ei ole sopivia silmälaseja! Oon kyllä pyöritellyt ja kirjoitellut joitakin huomioita analyysitavan valinnasta, mutten ole sitoutunut siihen. Vähän jotain diskurssianalyysistä, viittaus keskusteluanalyysin perinteeseen, retoriikasta oikeastaan vaan nimi ja vähän muuta suttua. Tää on sama juttu kun mulla aina; kun joku asia on inhottavasti auki, sitä ei halua ajatella eikä myöntää vaan touhuaa jotain muuta äänekkäästi. Enhän mä OLE valinnut analyysimenetelmää.

Kun tehdään eronteko realistisen ja kielellisen lähestymistavan välillä, mua alkaa heti hirvittää. Tulee blokki päähän. Nyt mä hyväksyn sen, että en ole vielä valinnut analyysimenetelmää, ja alan pohtia sitä tarkemmin.

Tee gradu, piste.

2007-08-21T04:36:00.000-07:00

Mulla on edessä haastava ja stressaava tehtävä: Kirjoittaa kolmessa viikossa gradu. Esimies töissä ilmoitti, että gradun on oltava valmiin näköinen kolmen viikon päästä, tai työsopimusta ei uusita syyskuun lopun jälkeen. No, oonhan mä yrittänyt ja epäonnistunut jo monen vuoden ajan, lupaillut vaan että kyllä se siitä tässä sivussa. Mutta eipä se oo itekseen syntynyt.

Uutisen kuultuani ekaksi mietin, että lähden kotiin itkemään. Sitten ajattelin, että odottelen ja tunnustelen vähän tilojani, ennen kuin syöksyn hirvittävään murheen alhoon. Joten menin työkaverin huoneeseen itkemään. Ihana kollega ja ystävä sanoi, että nyt ei ole itkun paikka, tartut työhön ja onnistut siinä. Niinkuin ojaa kaivaisit, lapio käteen ja hommiin. Kyllä sä pystyt!

No, mä päätin pystyä. Viime viikolla paiskin kaikki vapaa-ajat, töissäkin pystyn lukemaan lähdekirjallisuutta. Kirjoitin eiliseen iltaan-yöhön mennessä rungon koko paskasta ja suurinpiirtein valmiiksi teoriaosuudet. Nyt pitäisi tarttua aineistoon, joka onneksi on valmiina. Muuta valmista mulla ei ollutkaan, nyt on jo 25 sivua tekstiä! Eli luvut:

2 Tutkimusongelma (Viitekehys, tarkemmat tutkimuskysymykset, relevanssi),
3 Tutkimuskohteen kuvaus ja
4 Teoreettinen tausta ja aiempi tutkimus.
Siis ei tietenkään puhtaaksi kirjoitettuina, mutta sisällöt. Laitoin tänään aamulla menemään ekat kommentoivat versiot proffalle, epäviralliselle ohjaajalleni ja myös pomolle, näytiksi, että tulosta syntyy.

Nyt on ihan tosi kurja olo, valvoin viime yönä kolmeen asti ja aamulla kuitenkin ylös ja duuniin. Mutta lohdutan itseäni; tää on vain hetkellistä, tää on vain lähinnä fyysistä väsymystä ja sen johdosta ohimenevää motivaatiopuutetta. Mä oon sairastellut pahastikin ja selvinnyt kaikenlaisesta moskasta, tää on pientä (mutta kuluttavaa) sen rinnalla. Kaipaisin nyt eniten jotain palautetta ja kannustusta. Miksei työpaikkojen välipala-automaateissa myydä ilahduttavia nameja, kuten suklaapupuja? Nyt mä kirjoitan aineiston kuvauksen ja alan lukemaan sitä.